maanantai 6. elokuuta 2018

S Maailman maltillisin ihminen sanoo Persuista

Vaikkakin persuista on Timo Soinin lähdön myötä poistunut mielestäni pahin aines ainakin sukupuolisyrjinnän osalta, en allekirjoita heidän maailmankuvaa purematta. Yhtä kaikki ymmärrän mistä se tulee. Duunarit ovat kärsineet. EU:n ulkorajat eivät ole pitäneet. Globalisaatio on rikastuttanut harvoja ja taannut pahimmille talousrikollisille vastuuvapauden. EU on ollut turhan kyvytön kaikessa muussa paitsi rahan tuhlaamisessa. Aamulehti väittää persuja demokratian vastustajiksi. Olen valmis väittämään heitä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden vastustajiksi, mutta on mielestäni asiatonta tehdä aasinsilta koko demokratian viholliseksi. Nähdäkseni he pyrkivät lainmukaiseen poliittiseen vaikuttamiseen, populistisin äänensävyin mutta perustavat sen kuitenkin todellisiin, kansalaisten arjesta löytyviin ongelmiin.

[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 28.7.2017 julkaisemassaan merkinnässä Aamulehti etsii persujen todellisia motiiveja]

[PS. On minustakin melko paksua nimitellä Persuja demokratian vastustajiksi. Tosin olen itse nykyään Perussuomalaisten jäsen, joten ehkä olen asiassa puolueellinen. En kuitenkaan usko, että Aamulehtikään kykenee esittämään ketään ajattelevaa ihmistä vakuuttavaa perustelua sille, miksi Persut olisi demokratiaa vastustava puolue. Eikö olisi parempi tuollaista syytöstä kohdistaa SDP:hen, joka on sentään ainoa puolue, joka on toiminut Suomessa demokratiaa vastaan? Tosin on SDP muuttunut jonkin verran niistä ajoista. Siitä on tullut periaatteessa reformistinen. Mutta älytöntä heitellä minkäänlaisia löysiä heittoja. "Nuo ovat eri mieltä kuin minä, joten heidän täytyy olla demokratian vastustajia!" Itse en ainakaan ole seksuaalisen itsemääräämisoikeuden vastustaja. Persujen puikoissa on nykyään uskonnoton Jussi Halla-aho, kun tämä tuli vuoden 2017 kesäkuussa valituksi puolueen uudeksi puheenjohtajaksi katolisen Timo Soinin jälkeen, joten luulisi tilanteen jossain määrin muuttuneen, mitä tulee uskonnollisiin valuvikoihin puolueessa ... Ja millaiset valuviat eri puolueissa onkin, niin niitä voidaan jättää omaan arvoonsa ottamalla käyttöön edustuksellista demokratiaa täydentämään suora demokratia.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti