keskiviikko 15. elokuuta 2018

S Tällainen peloton huumori The Death of Stalin -elokuvassa

Oikeastaan mikään ei nyt ole turvassa tai pyhää, ja jo pelkästään siitä Iannucci ansaitsisi jonkinlaista tunnustusta. Tällaista pelotonta huumoria, joka ottaa aiheekseen kaiken massamurhista seksuaaliseen väkivaltaan, harvemmin näkee nykyelokuvissa. Ja kun näkee, se yleensä johtaa melkoiseen rökitykseen. Ajatellaanpa vaikkapa Paul Verhoevenin Elle-elokuvaa.

”Kaikki parhaat lääkärit ovat joko vankileirillä tai kuolleita”, toteaa yksi hahmoista vakavissaan. Vaikka lauseessa on enemmän historiallista totuutta kuin haluaisi tietoisesti ajatella, sille on vaikea olla hörähtämättä. Tekeekö se katsojasta pahan ihmisen. Siitä voi keskustella. Mutta tekeekö se Iannuccista rohkean elokuvantekijän? Ehdottomasti.

[Näin oli lausuttu Episodi-sivustolla 2.5.2018 julkaistussa Marta Bałagan kirjoittamassa The Death of Stalin -elokuvan arvostelussa.]

[PS. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittaman arvostelun Farssi ja painajainen Sarastus-verkkolehdestä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti