torstai 26. joulukuuta 2019

S Vaikka Yhdysvallat ei ollut hyvinvointivaltio, niin yritykset huolehtivat työntekijöistään

Artikkeli kuvaa ensin 50-luvun amerikkalaista kulta-aikaa. USA:ssa ei ollut valtion kustannuksella toimivaa vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta yritykset huolehtivat kuitenkin työntekijöistään monin tavoin: työsuhteet olivat usein koko työelämän pituisia ja myös hädän hetkellä yritykset tukivat työntekijöitään.

Järjestelmä ei kuitenkaan ole säilynyt - työsuhteet eivät ole enää varmoja eivätkä varsinkaan koko työelämän pituisia. Yritykset eivät ole - eivätkä ehkä kykenekään olemaan - sitoutuneita työntekijöidensä hyvinvointiin, eivätkä työntekijät ehkä halua sitoutua työnantajaan pitkäksi aikaa.

[Näin oli Jukka Aakula lausunut Kansankokonaisuus-blogissaan 2.11.2019 julkaisemassaan merkinnässä HS:ssä tärkeä artikkeli markkinataloudesta ja hyvinvoinnista.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti