keskiviikko 11. joulukuuta 2019

S Punainen vallankumous on Suomen historian suurin tragedia

Viimeisimmissä teoksissaan 14 askelta Suomen itsenäisyyteen ja Svinhufvudin elämäkerrassa Häikiö on käsitellyt myös klassisia oikeiston ja vasemmiston kiista-aiheita. Sellaisia kuin sisällissodan syttymissyitä ja punaisten vankien kohtelua sodan jälkeen.

”Meillähän on erittäin huolellisesti ja tarkasti vältetty käyttämästä ilmaisua punainen vallankumous, vaikka siitä oli kyse. Liian usein puhutaan kuin sisällissota olisi laskeutunut taivaasta ja sitten olisi ollut kaksi tasapuolista osapuolta.”

”Suomen historian suurin tragedia on ehdottomasti, että työväenliike tarttui aseisiin ja on järkyttävää, että siitä vaietaan edelleen. Valitettavasti esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin tiettyihin kohtiin luotetaan usein enemmän kuin historiantutkijoiden näkemyksiin, vaikka teoksessakin kuvataan myös Akseli Koskelan aseeseen tarttuminen ja uhmakas lähtö hyökkäyssotaan laillista hallitusta vastaan”, Häikiö sanoo.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 30.9.2019 julkaistussa Touko Kauppisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Tutkija yrittää muuttaa sisällissotakeskustelua: ”On Suomen historian suurin tragedia, että työväenliike tarttui aseisiin – ja on järkyttävää, että siitä vaietaan yhä”.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti