keskiviikko 18. joulukuuta 2019

S "Feminismi" on tahriintunut termi

Suomesta on vaikea löytää ihmisiä, jotka vastustavat tasa-arvoisia mahdollisuuksia sukupuolille – konservatiivikristittyjä ja -muslimeita lukuun ottamatta (ks. esim. STM:n Tasa-arvobarometri 8/2018). Tasa-arvoa ylläpitämään on myös pystytetty hallinnollisia rakenteita, jotka pitävät ihmisiä valppaina puuttumaan syrjintään. Siinä mielessä olemme jo voittaneet.

Feminismi ei kuitenkaan ole turhaa Suomen tasa-arvoisuuden takia. Nykyfeminismi on turhaa siksi, että aate on huomaamattaan sanoutumassa irti vapauden edistämisestä. Aate on myös tukeutunut epätarkkoihin väitteisiin ja perusteluihin. Lisäksi feminismiltä puuttuu yhtenäinen kanta moniin sukupuolisen tasa-arvon kannalta olennaisiin kysymyksiin.

Siksi suosittelen luopumista tästä riitelyssä tahriintuneesta termistä. Muutoinkin ismi-pääte tekee usein pilaa hyvistä ideoista – etenkin jos ideat on väkisin asetettu kilpailutilanteeseen, josta odotetaan nousevan vain yksi voittaja. Ihmisten ajatukset ovat väistämättä hiomattomia ja epäjohdonmukaisia. Tasa-arvon eri muotoja kannattaa tämän vuoksi käsitellä erikseen; sukupuolten tasa-arvoa, seksuaalista tasa-arvoa, taloudellista tasa-arvoa, tasa-arvoa lain edessä ja niin edelleen. Lisäksi jos haluamme tiedon ja ymmärryksen lisääntyvän, ideoita pitää analysoida ja hioa niin, että ihmisiä ei keinotekoisesti jaeta kahteen leiriin. 

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon kirjoittaman kirja-arvostelun M. Abdulkarimin ja E. Talvitien kirjoittamasta kirjasta 'Noin 10 myyttiä feminismistä' toisessa osassa, jonka mies oli julkaissut blogissaan 3.10.2018 otsikolla Minne menet feminismi? Osa 2.]

4 kommenttia:

  1. Mikä tähän on johtanut, feminismin vastustajien jatkuva raakkuminen ja tasa-arvon tavoitteiden arvosteleminen. Pitäisikö kaikki termit muuttaa sen mukaan miten sitä vastustetaan, eli juostaisiin kilpaa ja kumpikohan voittaa ja vesittää asian ytimen eli tasa-arvon, jos feminismi sanaa ei edes saisi enää käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että Tammisalo kirjoituksessaan kritisoi feminismiä tai sen eräitä ilmenemismuotoja jonkinlaisesta fasismista.

      Poista
  2. Teksti oli jumalattoman pitkä, mutta luin. Ei jäänyt mitään muuta mieleen kuin se, että tuli tunne ettei hän pidä feminismiä kovin suuressa arvossa sinänsä ja feministit on sitä ja tätä ainakin, jos puhutaan naistutkimuksesta yhtenä feminismin muotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Tammisalo mikään sovinisti tai naisten oikeuksien polkija ole. Hän on ihan normaali liberaali tieteellisen menetelmän kannattaja. Mutta kirjoittaa usein melko pitkästi ja samalla perusteellisesti.

      Poista