keskiviikko 4. joulukuuta 2019

S Typeriäkin lausumia tulisi voida antaa

Räsäsen pamfletti oli Raamatun tulkintaan liittyvä, seksuaalista avioliittoa koskeva kannanotto. Poliisi ei esitutkintaa aloittanut, koska ei osannut epäillä asiassa rikosta, mutta valtakunnansyyttäjän haukankatse löysi siitä vielä 15 vuoden jälkeenkin rikollisia piirteitä: on syytä epäillä, että kansanryhmää vastaan on kiihotettu ja homoseksuaalien ihmisarvoa on halvennettu loukkaavalla tavalla.

Räsäsen kannat eivät tietenkään tule kenellekään yllätyksenä, ja hän on pitänyt vastaavia puheita myös eduskunnassa. Useimmat pitänevät niitä typerinä.

Mutta valtakunnansyyttäjä on astunut nyt sellaiselle alueelle, josta hänen olisi sanan- ja uskonnonvapauden nimissä tullut pysyä kaukana. Kansanedustajan sanomisen vapaus on lisäksi perustuslain turvaamana normaaliakin laajempi. Syyttäjän touhuja ihmetteli jopa Helsingin piispa Teemu Laajasalo, vaikkei Raamatun siteeraaminen nykykirkossa muotia olekaan. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 8.11.2019 julkaistussa Timo Haapalan kirjoittamassa pääkirjoituksessa Mielipidesyyttäjä heräsi – Päivi Räsäsen tapauksessa sorkitaan mielipiteen- ja uskonnonvapautta liian kaukaa ja herkästi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti