torstai 31. tammikuuta 2019

S Homo sovieticus ei ole kuollut

Kun Neuvostoliiton romahtamisesta oli kulunut vajaat kymmenen vuotta Levada ja hänen kollegansa Lev Gudkov havahtuivat ensi kerran siihen, että teoria neuvostoihmisen sukupuuttoon kuolemisesta oli osoittautumassa vääräksi. Eri tutkimuksissa alkoi ilmetä, että venäläiset eivät osanneetkaan elää uudessa vapaudessaan, vaan he kaipasivat takaisin menneeseen suuruuteen ja vahvan autoritaarisen johtajan alamaisuuteen.

– Homo sovieticus ei ollut sukupuuttoon kuoleva laji. Se oli elossa ja jopa jatkoi sukua – mikä merkitsi, että se nousi takaisin hallitsevaan asemaansa väestössä, Gessen huomioi.

Juuri tähän saumaan venäläisten johtajaksi nousi Vladimir Putin, joka vastasi ihmisten nostalgisin muistoihin ja herätti lopullisesti henkiin venäläisten enemmistössä hetken aikaa uinuneen neuvostoihmisen. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 24.10.2018 julkaistussa Arja Paanasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Gessenin uutuuskirja: Putinin vallan takeena on kaksoisajattelu – ”Homo sovieticus elää ja jatkaa sukuaan”.] 

[PS. Wikipediastakin näköjään löytyy artikkeli Homo sovieticuksesta. Ja on aika orwellilaista ollut elämä Neuvostoliitossa. Ja uuskielestäkin löytyy Wikipediasta artikkeli.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti