Neuvostoliiton suuri edustusto Tehtaankadulla toteutti epäsymmetristä sodankäyntiä ja perusti esimerkiksi 1970 kaikkiin diplomaattisiin edustustoihinsa propaganda- ja disinformaatioyksiköt. Lähetystöissä toimi NKP:n edustajien ohella KGB:n tieteellis-tekninen ja poliittinen tiedustelu sekä vastavakoilu. Omana ja itsenäisenä orgaanina vaikutti sotilaallinen tiedustelu GRU.
”Ammattidiplomaatit” saivat kaikki myös tiedustelukoulutusta ja olivat KGB:n avustajia. Suurin osa KGB:n tiedustelusta käsitti ”aktiivisia toimenpiteitä”, joilla puututtiin ronskisti kohdemaan politiikkaan, vaikka ystävyyspolitiikan julkinen luonne säilyikin rikkomattomana.
Vaikka Suomi solmi vastoin Moskovan ohjeistusta vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa 1973, ulkopolitiikka liukui ainakin ajoittain tarpeettoman lähelle Kremlin linjauksia. Tästä KGB:n aseman päälliköt alaisineen pitivät huolta. Heidän yhteytensä maan ylimpään johtoon oli käsittämättömän suora ja luottamuksellinen.
Tämä yhteydenpito lonkeroineen ruokki suomettumista. Helsingissä toiminut ”ministerineuvos”, todellisuudessa KGB:n kenraali Viktor Vladimirov valitsi maalle konkreettisesti presidenttiä 1982. Valituksi tullut Mauno Koivisto opasti Yhdysvaltojen varapresidenttiä ohjusvarustelusta kirjeissään 1980-luvulla, mutta yksipuolisesti neuvostokantoja mukaillen, kuten Yhdysvaltojen veteraanidiplomaatti toteaa muistelmissaan 1999.
[Alpo Rusi Iltalehdessä 30.7.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Suomella on ongelma - ”lännen etuvartio” peittelee menneisyyttään]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti