lauantai 19. tammikuuta 2019

S Helsingin sanomat -lehti pöyristyi fasistisesti etnonationalismista

Helsingin Sanomat (12.1.2019) on pöyristynyt siitä, että perussuomalaisten nuorisojärjestössä valtaa pitävät etnonationalistit:

“Etnonationalismi on radikaalia nationalismia, joka korostaa geenejä ja kaukaisia sukujuuria. Moni ‘etnoista’’käyttää suomalaisuudesta samaa määritelmää kuin nationalistijärjestö Suomen sisu, joka on määritellyt suomalaiset näin: ‘Suomalainen kansa koostuu pääosin niiden ihmisryhmien jälkeläisistä, jotka muuttivat Suomeen esihistoriallisena aikana.’ “

Hui kauhistus, onpa hirveää. Ei kun hetkinen! Eihän tässä oikeasti ole mitään radikaalia: etninen suomalaisuus on täysin eri asia kuin kansalaisuutena suomalaisuus. Kansalaisuutta ei kukaan ole poistamassa niiltä, joita ei katsota etnisiksi suomalaisiksi.

Hesari jatkaa kysymällä nuorisojärjestöstä määräajaksi erotetulta Johannes Sipolalta, ovatko tataarit tai suomenruotsalaiset suomalaisia. Sipola vastaa tietenkin, etteivät ole. Näin vastaisivat myös tataarit itse, samoin suuri osa suomenruotsalaisista. Myös saamelaiset ja romanit tiedostavat olevansa omia etnisiä ryhmiään eivätkä osa suomalaista etnosta. Mistä ihmeestä Hesari siis tässä pöyristyy?

Miettikääpä, jos nuorisojärjestö olisikin vastannut toisin: jos heidän mielestään kaikki etniset vähemmistöt olisivatkin etnisiä suomalaisia. Sehän olisi vähemmistöjen pakkosulauttamista enemmistöön!

[kielitieteilijä Jaakko Häkkinen blogissaan 12.1.2019 julkaisemassaan merkinnässä Hesari pihalla etnonationalismista]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti