Ihminen on lajina itsetuhoinen – sopulilaji, joka syö ja nai holtittomasti. Näin sanoo biologi Maria Katajavuori, joka on kirjoittanut kirjan Kuoleman ja elämän kysymys – miten yksilö, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle (HS 30.9.2018).
Pääsyy ihmisen itsetuhoisen käytöksen taustalla on Katajavuoren
mukaan lyhytnäköisyys, joka johtuu evoluutioon koodatusta lajin
jatkumisen koodistosta. Paradoksaalisesti tämä lajin selviytymiseksi
luotu koodi on myös koodi ihmisten tuhoutumiseen; ihminen ajattelee
itsekkäästi, koska sen tehtävä on evoluution mukaan jatkaa omaa
geeniään. Näin se ei siis kykene pitkäjänteiseen ajatteluun ja
esimerkiksi jo saavutetuista eduista luopuminen on sille hyvin hankalaa.
”Jos jokin yhteinen resurssi on vapaasti kuluttajan käytettävissä, se
päätyy liikakulutuksen alle”, Katajavuori sanoo Helsingin Sanomien
jutussa.
Helppoja ratkaisuja tämän paradoksin murtamiseen ei ole, jos niitä on
ensinnäkään. Ehkä ihminen on lajina sellainen, että se ei pysty
muutokseen. Mutta entä jos yrittäisimme? Ketkä muutoksen airueena
voisivat toimia?
[Näin oli lausuttu Duunitori-sivustolla 16.10.2018 julkaistussa Aleksi Pohjolan kirjoittamassa artikkelissa Olemmeko unohtaneet työn perimmäisen merkityksen?.]
[PS. Aiheeseen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa kirja-arvosteluni brittiläisen etologin eli eläinten käyttäytymisen tutkijan ja tunnetun tieteen popularisoijan Richard Dawkinsin kirjasta 'Maailman hienoin esitys', jossa myöskin esittelen biologiatieteen evoluutioteorian.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti