lauantai 19. tammikuuta 2019

S Geenit eivät ole ennalta määrätty ansa

Miesten ja naisten välillä on evolutiivisesti kehittyneitä mieltymys- ja taipumuseroja. Nämä erot selittävät uravalintoja ja niiden kautta myös palkkaeroja. Ei esimerkiksi ole syytä olettaa, että sukupuolet suhtautuisivat rahan ansaitsemiseen samalla tavalla. Miehet ja naiset eroavat myös siinä, mitä he pitävät tärkeänä työnä. Sosiologi Satoshi Kanazawan mukaan palkkaerot alan sisällä johtuvat syrjinnän sijasta yksinkertaisesti siitä, että lisääntymismielessä naisilla on parempaa tekemistä kuin rahan ansaitseminen tai statuksesta kilpaileminen.

Feminismi on hylännyt nämä biologiseen evoluutioon ja sukupuolieroihin pohjautuvat selitysmallit. Tilalle on otettu hahmottomia teorioita syrjivistä rakenteista ja sosiaalisista konstruktioista. Siksi CONFIRMED tai PLAUSIBLE. Biologian vähättely nykyisen naisliikkeen parissa perustuu osittain siihen virheelliseen käsitykseen, että geenit olisivat jonkinlainen ennalta määrätty ansa. Biologia ei kuitenkaan sano, että koska maailma on tällainen, sen on myös oltava tällainen. Perinnöllisten piirteiden yhteiskunnallisia vaikutuksia on mahdollista muuttaa. 

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon kirjoittaman kirja-arvostelun M. Abdulkarimin ja E. Talvitien kirjoittamasta kirjasta 'Noin 10 myyttiä feminismistä' toisessa osassa, jonka mies oli julkaissut blogissaan 3.10.2018 otsikolla Minne menet feminismi? Osa 2.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti