perjantai 8. syyskuuta 2023

S Yhdysvalloissa polarisaatio on jo vuosikymmeniä vanha asia

[...] Polarisaatio alkoi kuitenkin paljon ennen Trumpia. Historian professori Newton Gingrich, josta tuli edustajainhuoneen jäsen 1979 ja edustajainhuoneen puhemies 1995, masinoi republikaanipuolueen käymään politiikkaa sodan keinoin. Vastustajat piti esittää vihollisina ja epäisänmaallisina ihmisinä.

Demokraattipuolueen vasen laita on tehnyt politiikasta identiteettipolitiikkaa. Valkoisten ylivallasta on siiirrytty toiseen äärimmäisyyteen. Politiikasta on tullut keskeisesti vähemmistöjen suojelua vaikkapa sanan- ja tutkimuksen vapautta rajoittamalla. Köyhän valkoisen ongelmat eivät ole demokraattien vasemmistolle ensimmäisen luokan ongelmia. Tätä on kritisoitu demokraattipuolueen sisältäkin voimakkaasti. 

[Näin oli lausuttu verkkolehti Sarastuksessa 24.8.2023 julkaistussa Jukka Aakulan kirjoittamassa artikkelissa Kun kuulen sanan arvot, poistan varmistimen (Osa II).]

2 kommenttia:

  1. Eipä ole ensimmäinen kerta sielläpäin:

    Herran vuonna 1861 polarisaatio oli USAssa niin pitkällä, että sen sisälle perustettiin toinen valtio, Amerikan Konfederaatio (CSA).
    Eihän sitä tietenkään tunnustettu, joten seuraavat puolenkymmentä vuotta sitten sodittiin siitä, kumpi jää olemaan vai jäävätkö molemmat.

    Selvisihän se lopulta, vaikka ehti aiheuttaa USAn presidentti Abelle melkoista päänsärkyä.

    VastaaPoista