sunnuntai 3. syyskuuta 2023

S Ruotsissa on suosittu omistajasukujen varallisuuden kasvua

Ruotsissa hallitus on poliittisesta väristään riippumatta suosinut omistajasukujen varallisuuden kasvua. Tämän politiikan järkevyydestä miltei kaikki ovat Ruotsissa samaa mieltä.

Tämän seurauksena Ruotsin talous on hyvässä iskussa, mutta niinpä omaisuuserot Ruotsissa ovat suhteessa yhtä suuria kuin Yhdysvalloissa. Ruotsi on Suomeen nähden selvä luokkayhteiskunta. Silti köyhillä ei mene Ruotsissa mitenkään huonosti.

Ei ole riidatonta, onko yritysverallisuuden siirtyminen verotta perintönä aina hyvä asia. Taitavan yrittäjän kasvanut varallisuus voi siirtyä täydelliselle tumpelolle, joka hassaa sen menemään. Näitäkin tapauksia on ollut Suomessa. Kun kokoomuksessa ollaan niin huolestuneita sosiaaliturvan laiskistavasta vaikutuksesta, onko tullut mieleen tutkia ison perinnön laiskistavaa vaikutusta? 

[Näin oli lausuttu Vihreiden Grand Old Manin (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaaran blogissa 23.7.2023 julkaistussa merkinnässä Perintöverosta luovutusvoittoveroon (2) Sijoituspääoman tarve.]

2 kommenttia:

  1. Raha tulee rahan luo.
    Ja toisinpäin:
    jos kaikki maailman varallisuus jaettaisiin huomenna klo 08.00 GMT tasan maailman kaikille ihmisille, olisi klo 20.00 GMT taas rikkaita ja köyhiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja siitä pelosta, että näin tehtäisiin uudestaan joskus, loppuisi ihmisiltä jossain määrin intensiivi tehdä työtä päästäkseen yhteiskunnassa eteenpäin.

      Venäjällä kun 1990-luvulla oli jaettu valtion omaisuus kansalaisille, niin suurin osa kansalaisista myi omistuksensa eteenpäin, ja niin syntyi oligarkkien luokka.

      Poista