torstai 21. syyskuuta 2023

S Ståhlberg oli hyvä mies

Ståhlberg kuitenkin omaksui julkisuudessa varsin majesteettisen roolin, kuten asiaa läheltä tarkkaillut Toivo T. Kaila muistelmissaan toteaa. Kailan mukaan oli Ståhlbergin koiraakin kohdeltava kunnioittavasti. Yksityiselämässään Kaarlo Juho kuitenkin oli aidosti vaatimaton eikä missään tapauksessa omaa etuaan ajava pyrkyri.

Entisen presidentin ja hänen puolisonsa kyyditys syksyllä 1930 oli ilmeisesti K.M. Walleniuksen (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=wallenius  ) humalapäissään antaman käskyn toteuttamista, vaikka sekin homma sitten jäi Walleniukselta kesken. Maan korkein sotilasviranomainen Wallenius ei sentään ollut, kuten näytelmässä väitetään.

Kyydityksen tarkoituksena lienee ollut häpäistä Ståhlbergin henkilö niin, että hänestä olisi tullut mahdoton valittavaksi uudelleen presidentiksi. Oliko ajatuksena jopa muiluttaa entinen presidentti Neuvostoliittoon tai peräti tappaa hänet, on tietymätöntä. 

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 19.10.2022 julkaistussa merkinnässä Keskustan osa historiassa, jossa käsitellään Esa Leskisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa näytelmää Ensimmäinen tasavalta.]

2 kommenttia:

  1. Ei Wallenius ilmeisestikään ollut Stählbergin kyydityksen käskijä.

    Asialla oli Yleisesikunnan liikekannallepanotoimiston päällikkö jääkärieverstiluutnantti Eero Kuussaari, joka oli ympäri juovuksissa häiriköinyt naisia, mellastanut ja soitellut kännipuheluja sinne tänne.
    Sitten hän sai päähänsä antaa käskyn Stählbergin muilutuksesta ja tuli hokemaan Walleniukselle:
    "Soitanko Helsinkiin?"
    Wallenius ei osannut lukea ajatuksia, ja tokaisi häiriköstä eroon päästäkseen
    "Soita vaan!"

    Olisi tietysti pitänyt kysyä, että kenelle siellä ja miksi, ettei vielä kauan kuoleman jälkeen syyteltäisi asioista, joita ei tehnyt.

    Mitä Plootuvuoreen tulee, hän teki muuten hyvän perustuslain mutta siihen olisi pitänyt liittää USAn mallin mukainen pykälä sen muuttamattomuudesta:
    vain lisäyksiä, ei uudelleenkirjoittelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Korjaamismahdoton perustuslaki kuulostaa minun korviini kyllä jonkin verran huonolta. Mutta toisaalta Yhdysvallat on pärjännyt tekemällä noita lisäyksiä, jotka vastaavat kunkin ajan tulkintaa perustuslaista. Pitäisi sitten kerralla saada tehdyksi kunnollinen, jotta ei tule heinäsirkkoja tai vallankumouksia.

      Poista