perjantai 22. syyskuuta 2023

S Psykiatri Ben Furman: poikien ympärileikkaukselle ei ole olemassa lääketieteellisiä eikä mitään muitakaan järkeviä perusteita

Entä miten hän suhtautuu ympärileikkaukseen? Furman sanoo olevansa tässäkin asiassa toisinajattelija, ja täysin päinvastaisella kannalla Helsingin juutalaisen seurakunnan kanssa. Hän toteaa, ettei toimenpiteelle ole olemassa lääketieteellisiä, eikä mitään muitakaan järkeviä perusteita.

”Ei vauvoilta voi kysyä, saako sun pippeliä leikata. Epäreiluahan se on.”

Väkivaltaa?

”Se on silpomista.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 20.9.2023 julkaistussa Ville Hartikaisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Ben Furmanista tuli psykiatri­piireissä persona non grata, mutta ongelma­kohdista on pidettävä meteliä, hän sanoo.]

2 kommenttia:

  1. Juutalaiset ovat aiemminkin olleet valmiita tinkimään tästä ikiaikaisesta perinteestään:
    saksalaiset havaitsivat vuonna 1941 neuvostojuutalaisten luopuneen ympärileikkauksesta jo 1920-luvulla.
    Tunnistaminen vaikeutui, mikä oli tarkoituskin.

    Mutta miksi ihmeessä juutalaisten oli tuolla tavalla täytynyt piilotella itseään Vapauden Valtakunnassa, jossa vallitsi kansojen ystävyys mittaamaton?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Monet juutalaisista olivat kannattaneet Venäjällä bolshevikkejä juuri siitä syystä, että nämä vastustivat antisemitismiä. Tosin myöhemmin Neuvostoliiton kommunistien suhtautuminen muuttui.

      Toki ympärileikkaamisesta kieltäytyminen voidaan nähdä myös juutalaisiin kohdistuvan kielteisen asenteen ehkäisemisenä.

      Poista