lauantai 2. syyskuuta 2023

S Ihmistieteillä on sisäinen ongelma

Palataan lopuksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa julkaistuun näkemykseen, josta koko jupakka lähti liikkeelle: “Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.” Tämä toimittaja Saska Saarikosken kirjoittamaksi osoittautunut lause nojautui virheelliseen vastakkainasetteluun empiiristen ja ihmistieteiden välillä. On päivänselvää, että havainto- ja muut kokemusperäiset aineistot näyttelevät merkittävää osaa myös humanistisissa, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä. Tämän epätarkkuuden johdosta alan tutkijoiden oli helppo tyrmätä Saarikosken mielipide.

Tosiasiassa tieteellisesti adekvaatin tutkimuksen raja ei kulje ”kovan” luonnontieteen ja ”pehmeän” ihmistieteen välillä, vaan jälkimmäisen kategorian sisällä. Valtaosa Suomen Akatemian KY-toimikunnan rahoittamista hankkeista on järkeviä ja tieteellisesti korkeatasoisia. Ihmistieteiden ison teltan alle mahtuu kuitenkin aimo annos pseudotieteellistä kirjallisuutta, jonka pyrkimyksenä ei ole objektiivisen totuuden tavoittelu. Empiirisesti mielivaltaisen väärystutkimuksen tukeminen vie resursseja aidosti tieteelliseltä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukselta. Tämän lisäksi absurdit ja poliittisesti vinoutuneet projektit murentavat koko tutkimuskentän asemaa. Jos Akatemian KY-toimikunta rahoittaa pseudotiedettä – edes vähän – niin ei ole ihme, mikäli koko järjestelmän uskottavuus romuttuu kansalaisten ja tervejärkisten päättäjien silmissä. 

[Näin oli lausuttu Verkkouutisissa 8.9.2022 julkaistussa Jukka Savolaisen kirjoittamassa katsauksessa Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata. Savolainen on sosiologian ja kriminologian professori Wayne State -yliopistossa Yhdysvalloissa.]

2 kommenttia:

  1. No jaa, jos tieteellinen tutkimus vakavissaan väittää pojilla olevan pimppi, sukupuolia olevan kymmeniä ja niiden voivan vaihdella vuorokauden aikana useita kertoja, ollaan kyllä aika kaukana tieteellisestä empiriasta ja kovasti ideologian ytimessä.

    VastaaPoista