sunnuntai 3. syyskuuta 2023

S Suomi ei ole vielä uponnut suossa riittävän syvälle

Perussuomalaisilla ei ollut vielä kunnollista strategiaa, mikä valitettavasti paljastui tämän mediavainon myötä. Olisi pitänyt varautua, koska tällaisen vainon tulo oli itsestäänselvyys. Ainakin kaikille muille paitsi perussuomalaisten strategeille. Jos nyt sellaisia edes oli.

Media ei ole vielä valmis siihen, että perussuomalaiset olisivat hallituksessa pelastamassa maata. Maa ei ole vielä uponnut riittävän syvälle. Tähän olisi tarvittu vielä yksi vaalikausi haittamaahanmuuttoa, velanottoa ja sosialismia. Ikävä puoli asiassa on toki se, että mitä pidempään odotetaan sitä vaikeampaa, raskaampaa ja kalliimpaa on hoitaa asiat kuntoon.

[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogissa 12.7.2023 julkaistussa merkinnässä Noitavainojen aika.]

[Minähän olin jo neljä vuotta sitten julkaissut yhdessä blogeistani merkinnän Otetaan velkaa, jossa kannatetaan sellaista, että pitäisi ottaa julkista velkaa paljon lisää, jotta ei pystytä ottamaan lopulta enää uutta velkaa, ja vihervasemmiston poliittinen rahapeli olisi ohi. Vihervasemmisto ei voisi enää lahjoa äänestäjiä velkarahalla.]

2 kommenttia:

  1. On selvää, ettei tämä hallitus voi tehdä Suomen hyväksi mitään.
    Sen ei anneta.
    Vaikea nähdä sitäkään, että neljän vuoden kuluttua tilanne olisi ollut yhtään parempi:

    vaikka PS olisi silloin saanut 35 % äänistä ja päässyt muodostamaan hallituksen pääministeripuolueena, miksi viherkommunistit olisivat silloin käyttäytyneet yhtään eri tavalla?

    Ei niiden tavoite ole Suomen maksimaalinen hyöty, vaan maksimaalinen tuho syvästi vihaamalleen Suomen kansakunnalle ja valtakunnalle.

    VastaaPoista