sunnuntai 6. elokuuta 2023

S Süddeutsche Zeitungin Rühle kirjoittaa, ettei hän ollut saanut viestiä Rydmanilta itseltään

Süddeutsche Zeitungin toimittaja Alex Rühle kirjoittaa, ettei hän ole saanut viestiä Rydmanilta itseltään. Rühle pahoittelee medioille lähettämässään sähköpostissa, että on antanut virheellisesti ymmärtää, että kyseessä olisi Rydmanin itsensä kirjoittama myrkyllinen viesti. Toimittaja myöntää kuitenkin olleensa ärsyyntynyt Rydmaniin.

– Minua ärsyttivät Rydmanin toistuvat syytökset kevyin perustein tehdystä ja väärästä raportoinnista.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 3.8.2023 julkaistussa janne Ahjopalon kirjoittamassa uutisartikkelissa Saksalaistoimittajan saamaa "myrkyllistä viestiä" ministeri Rydmanilta ei ilmeisesti ole olemassakaan – näin toimittaja kertoo MTV Uutisille somessa kiertävästä kuvakaappauksesta.]

2 kommenttia:

  1. Rühlen asenne on siis kutakuinkin, ettei hän tehnyt sitä, mutta olisi kyllä voinut tehdä koska Rydman on niin ärsyttävä että olisi ansainnut sen.

    VastaaPoista