perjantai 11. elokuuta 2023

S Pakolaisten työllistymisaste on jäänyt Ruotsissa matalaksi

Ruotsalaisessa datassa on nähty, että pakolaisten työllistymisaste jää matalaksi ja heidän kustannuksensa valtiontaloudelle on 10.000 – 20.000 euron luokkaa vuosittain henkilöä kohden (Aldén and Hammarstedt, 2019). Tulonsiirtojen rahoituspohjan turvaaminen edellyttää korkeampaa työn verotusta. OECD:n arvion Ruotsi käytti bruttokansantuotteestaan 1,35 prosenttia (6 miljardia €) vuonna 2015 pakolaisten kustannuksiin. Ruotsissa maahanmuutto on jakanut poliittisia puolueita.

Äskettäin Ruotsin pääministeri on julkisuudessa todennut maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen. Hänen mukaansa liian suuri maahanmuutto ja liian vähäinen integraatio ovat johtaneet rinnakkaisyhteiskuntiin, joissa rikollisjengit ovat voineet kasvaa. Pohjoismaista tiukimmalle linjalle on kuitenkin kääntynyt Tanska. 

[Näin oli lausuttu ajatuspaja Liberan sivuilla 1.9.2022 julkaistussa Vesa Kanniaisen kirjoittamassa artikkelissa Suosivatko puolueet maahanmuuttoa siksi, että se tuo niille uusia äänestäjiä?.]

2 kommenttia:

  1. Joku saattaisi jo alkaa kenties tykönään ajatella, että ehkäpä pakolaisten laatu on ollut omiaan haittaamaan heidän työllistymistään Ruotsin yhteiskuntaan?
    Mutta me valistuneet toki tiedämme moisen ajattelun olevan pelkkää silkkaa rassissmia!
    Schwamm drüber, sanoi saksalainen.

    VastaaPoista