maanantai 14. elokuuta 2023

S Jämähtäneet vastuulliset puolueet lonkeroineen

Muiden puolueiden edun mukaista on myös asioiden säilyttäminen ja muuttaminen mahdollisimman vähän. Ne haluavat, että asiat pysyvät samoina. Kehitysmaista saapuva maahanmuutto on vääjäämätöntä, ja siirtolaisten määrän pitää kasvaa. Julkisen sektori paisuu, koska aina keksitään uusia menoja; eihän se ole vaikeaa. Valtion ja kuntien pitää osallistua koko ajan mitä useampiin asioihin. Suomalaisen on maksettava enemmän veroa, jotta valtion lonkerot pysyvät voimakkaina. Meidän itsemääräämisoikeuttamme tulee vähitellen antaa muualle, koska tämäkin on vain kehitystä ja hyväksi meille. Meidän tulee olla yhä enemmän kiinni Euroopan unionissa, koska mitäpä me suomalaiset ilman Brysseliä osaisimme tehdä. Ja niin edelleen.

[Näin oli lausuttu Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran blogissa 4.8.2023 julkaistussa merkinnässä Kaksi vuotta.]

2 kommenttia:

  1. Ikävästi tuo Meidän Riikan satiiri on kyllä karvasta todellisuutta.
    Sen totesi Jussikin, kun katsoi Eeuusta eron olevan nykytilanteessa täysin poissuljettu.
    Vielä jokin aika sitten Jussi katsoi ettei Eeuu-jäsenyydelle ole perusteita enää, kun olemme NATOn täysjäsen.

    Ikävä kyllä on.
    Suomalaisella kun todellisuudessa täytyy olla joku vierasmaalainen herra sanelemassa.
    Ellei se ole läntinen, se on itäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi EU:n parhaista puolista lienee se, että nyt on meikäläisilläkin herroilla herra. Ja jossain määrin onnellista on se, että se on läntinen.

      Itse arvostan myös sitä, kuinka EU on direktiivillään vaikeuttanut toimivan laittoman tuliaseen kokoamista osista käyttämällä hyväksi eri jäsenvaltioiden eroavia aselainsäädäntöjä.

      Poista