torstai 3. elokuuta 2023

S Linux hallitsee

Linux on saavuttanut ensimmäistä kertaa kolmen prosentin markkinaosuuden tietokoneiden käyttöjärjestelmistä.

[Näin oli lausuttu Tekniikan maailma -lehdessä 13.7.2023 julkaistun Tomi Heinvuon kirjoittaman uutisartikkelin Analytiikkayhtiön raportti: Linuxilla pyyhkii hyvin, macOS kasvattaa suosiotaan mutta Windowsin käyrä on laskusuunnassa tiivistelmässä.]

[Artikkelissa muuten sanotaan myös: "Ja jos Chrome OS:n haluaa laskea Linuxin leiriin, markkinaosuus olisi kolmen prosentin sijaan jo seitsemisen prosenttia."  Chromebookit ovat toki myös Linux-tietokoneita, sillä ChromeOS on Debian Linuxiin perustuva Linux.]

[Linuxia on vanhastaan käytetty paljon supertietokoneissa, palvelimissa, televisioissa, digilaatikoissa, kaiken maailman kodinlaitteissa. Ja kun ottaa huomioon Android-älykännyköiden markkinaosuuden – Android on myös Linux – niin Linuxilla pyyhkii todella hyvin nykyään.]

[Omissa kahdessa PC-tietokoneessani pyörii Linuxin levitysversio nimeltä Linux Mint.]

[PS. Vuonna 2014 olin muuten julkaissut blogimerkinnän otsikolla Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä. Se oli aikoinaan julkaistuessaan melko harvinainen tekele, josta saattoi saada hyvää tietoa.]

3 kommenttia:

  1. Jotenkin voisi kuvitella, että ilmaiseksi saatavilla oleva Linux olisi markkinoiden hallitseva käyttöjärjestelmä, mutta niin vain kaiken maailman kaupalliset mikkisoftat ja kumppanit porskuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu. Ei oikeutta maassa saa, ellei itse sitä hanki.

      Windows on ollut alusta alkaen tarpeeksi hyvä. Ja Microsoftilla on ollut valtavat muskelit ja tehokas markkinointikoneisto, ja se on osannut ja halunnut käyttää kyynärpäitään tehokkaasti raivatakseen itselleen tilaa "vapailla markkinoilla".

      Minusta on kyllä sääli sekin, että OS/2-käyttöjärjestelmä menehtyi käytännössä jo 1990-luvulla. Meni hyvä kilpailija nurin. IBM oli ilmeisesti myös taitamaton (Microsoftin ollessa häikäilemätön).

      Linux on nyt ainakin suuri tekijä kaikkialla muualla paitsi ei tavallisten käyttäjien työpöydillä. Niille minä itse olen sitä kyllä onnistunut hieman levittämään.

      Poista
    2. Asiaan liittyy tietysti sekin, että Linux-käyttöjärjestelmä ei ole monoliittinen asia. Ei ole vain yhtä ainutta Linuxia vaan varsin monta, ja ne kaikki eroavat toisistaan enemmän tai vähemmän.

      Poista