Vapauden pelon ja pikkuporvarillisen väärän tietoisuuden lisäksi Sartren, Orwellin ja Bibón esseitä yhdistää myös samanlainen näkemys siitä, miten antisemitismi voitaisiin hävittää. Kaikki kolme nimittäin tarjoavat ratkaisuksi sosialismia.
Tarkemmin lukien ratkaisu ei ole ollenkaan niin vanhentunut kuin ensin voisi kuvitella. Sartren, Orwellin ja Bibón sosialistinen vallankumous ei nimittäin viittaa neuvostoliittolaiseen tai kiinalaiseen ratkaisuun vaan maailman jakamiseen kaikkien siihen syntyneiden ihmisten kesken vapaasti ja oikeudenmukaisesti.
Henkilökohtaisen vastuun kantamista edellyttävä poliittinen vapaus yhdistyy yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, jossa yksityisomaisuus ja oman voiton tavoittelu eivät ole ihmisten toimintaa ohjaavia ensisijaisia periaatteita.
Kaikkien kolmen kirjoittajan tarjoama sosialistisen vallankumouksen vaihtoehto onkin parhaiten ymmärrettävissä 1940-luvun puolivälin tilanteessa, jota on sekä omana aikanaan että myöhemmin luonnehdittu Euroopan nollapisteeksi. Toisen maailmansodan raunioista nousi toivo paremman maailman mahdollisuudesta ja usko ihmisten kykyyn saada myös jotain hyvää aikaiseksi.
[Näin oli lausuttu Politiikasta-sivustolla 15.3.2023 julkaistussa Tuija Parvikon kirjoittamassa kirja-arviossa Antisemitismin kirous ennen ja nyt, joka käsittelee toisen maailmansodan päättyessä julkaistuja kolmea esseetä, nimittäin ranskalaisen filosofin Jean-Paul Sartren (1905–1980) esseetä Pohdintoja juutalaiskysymyksestä, englantilaisen toimittajan ja kirjailijan George Orwellin (1903–1950) esseetä Antisemitismi Britanniassa ja unkarilaisen älymystön edustajan István Bibón (1911–1979) esseetä Juutalaiskysymys Unkarissa vuoden 1944 jälkeen, jotka tekstit ovat toimittaneet nyt suomalaisten luettavaksi Anssi Halmesvirta ja Tuomas Laine-Frigren kokoomateoksessaan Antisemitismin kirous.]
Onhan sitä sosialismia muunkinlaista kuin marxilaista, kuten vaikkapa kristillissosialismi ja kansallissosialismi.
VastaaPoistaKristillissosialismi taisi olla ilmeisen vaarallinen haastaja marxilaissosialismille, koskapa se hävitti tämän Raamatusta ammentaneen kilpailijansa melkeinpä olemattomiin soluttamalla.
Jälkimmäisestä tulee kaikille mieleen sattuneesta syystä vain hitlerismi, vaikka kansallissosialismin, kansallisen sosialismin ja kansallissosiaalisuuden (vrt. kristillissosiaalisuus) nimeen on vannonut Euroopassa montakin enimmäkseen keskustavasemmistolaista puoluetta.
Niinpä siis:
kristillissosialistit saattaisivat kokea antisemitismin toivottavana tai ei ainakaan kovin vastustettavana, koska juutalaiset hylkäävät evankeliumin.
Ei-hitleriläiset kansallissosialistit puolestaan saattaisivat kokea juutalaiset kansankokonaisuuteen sopimattomana kansanosana, joka voisi oikeastaan muuttaa Israeliin;
siksihän se perustettiin!
Asialla ei sinänsä ole merkitystä, koska näitä vaihtoehtososialismeja ei oikein ole tarjona äänestäville kansalaisille.
Pitäisi olla, joo, enemmän vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuus on demokratian turma.
Poista