Pääministeri totesi että Ruotsi ei voi ottaa vastuuta senaatin ratkaisusta. Hän kysyi, miten Suomen hallitus kuvitteli voivansa käyttää valtaa, kun se ei edes kyennyt vapauttamaan omia korkeita virkamiehiään, jotka punakaarti oli vanginnut?
Edén totesi, että vieraiden joukkojen miehittämän maan itsenäisyyttä oli pakko pitää kyseenalaisena. Kykeneekö Suomi karkottamaan ne, jos ne eivät lähde vapaaehtoisesti? Vaikka hänen hallituksessaan olivat johtavat sosiaalidemokraatit, Edén epäili myös suomalaisten sosialidemokraattien kiinnostusta täydelliseen itsenäisyyteen. Lopuksi Ruotsin pääministeri arvioi, että Venäjän nykyistä hallitusta seuraa toinen, joka on vähemmän suopea itsenäisyyspyrkimyksille.
Venäläisten sotilaitten miehittämän maan itsenäisyyden säilymiseen ei Ruotsin johdossa uskottu. Venäjällä palaisivat valtaan oikeistolaiset voimat, jotka eivät itsenäisyyttä hyväksyisi. Ruotsi ei ollut tunnustanut Leninin hallitusta eikä aikonutkaan sitä tehdä. Hallitus pelkäsi sen tekemällä joutuvansa vastakkain tuon tulevan Venäjän kanssa ja joutuvansa lähemmäksi mahtavaa Saksaa. Toisaalta laaja yleinen mielipide vaati tunnustamista. Lopulta se päätettiin tehdä, kun rauhanneuvotteluja bolševikkien kanssa käyvän Saksan kautta oli saatu tieto, että myös Lenin hallitus oli valmis siihen.
Suomen tunnustaminen on mielenkiintoinen paradoksi. Siinä Ruotsin liberaalis-sosiaalidemokraattinen hallitus siis kehotti Suomea hakemaan tunnustusta sellaiselta Pietarin hallitukselta, jota se itse ei tunnustanut, johon kumpikin hallituksessa oleva puolue suhtautui erittäin kielteisesti ja jonka pysyvyyteen se ei itsekään uskonut.
[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 4–5/2011 16.6.2011 julkaistussa Seikko Eskolan kirjoittamassa artikkelissa Suomi 1917 Ruotsin silmin.]
Niinpä.
VastaaPoistaSuomalaiset sosialidemokraatit näyttäytyivät ruotsalaisille aatetovereilleen 1917 erilaisina kuin he itse.
Vahvistusta saatiinkin jo seuraavana vuonna.
Kyllä. Siinä dieetissä kävi kalpaten.
Poista