tiistai 11. kesäkuuta 2019

S "Pyhien arvojen" loukkaaminen saattaa aiheuttaa väkivaltaisia vastareaktioita

Kuten entisen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeen lausunnosta voi päätellä, keskuudessamme elää uskonnollisia ryhmiä, joiden "pyhien arvojen" loukkaaminen saattaisi aiheuttaa väkivaltaisia vastareaktioita. -- Näiden aggressiivisten ryhmäominaisuuksien olemassaolo on siis tavallaan otettu ja legitimoitu lähtökohtaisena realiteettina, ja rangaistuksella uhataan sitä joka provosoi tällaisiin reaktioihin taipuvaisia ryhmiä.

Syytteen nostamiseksi tai tuomituksi tulemiseen ei tarvita sitä että todellisuudessa tapahtuisi jotakin. Riittää että syyttäjä arvioi jonkin lausuman tai julkituodun tiedon teoriassa sellaiseksi, että se saattaisi halventaa kohdettaan, tms, tai aiheuttaa jonkin ryhmän piirissä loukkaantumista. Kukaan yhteiskuntakriittinen kirjoittaja ei täten voi etukäteen tietää esimerkiksi millaisen jotain etnistä ryhmää koskevan tiedon julkituomisen katsotaan saattavan ryhmän niin sanotusti huonoon valoon. Esimerkiksi keskustelu etniseltä pohjalta laadittujen rikostilastojen keräämisestä ja julkisuudesta on kohta meilläkin -- kuten se on jo Ruotsissa -- toivottomalla tolalla. --

[Seppo Oikkonen Kuinka Karl Marx tavataan -blogissaan 29.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Jättäydyn syrjään]

[PS. Itse haluan uskoa siihen, että järki nousee jossain vaiheessa takaisin toivottomasta tilanteestaan. Siihen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Toivon, ettei "uudistunutta" sananvapauslainsäädäntöä käytetä kostamiseen.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti