sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

S Hyvin erikoinen lohdunhankintatapa

Olipa aiheena sitten ateismi, homoseksuaalisuus tai mikä tahansa muu vastaava asia, niin minun elämäni aikana trendi on ollut se, että ensin asia on ollut siten, että maan tapa on ollut tietyllä tavalla. Tässä yleinen mielipide muuttuu samaksi kuin välttämättömyys. Nyt monessa kohden yleinen ilmapiiri on muuttunut. Mutta nämä ihmiset eivät ole muuttaneet mielipiteitään. Jos maan tapa olisi todella jokin argumentti niin heidän olisi pitänyt. Mutta he itkevät kovasti katkeruuttaan. Itse asiassa heidän mielipiteensä ovat muuttuneet äärimmäisen vähän ja he ovat selittäneet että muutokset ovat virhe ja että myöhemmät sukupolvet tulevat sitten palaamaan hyviin arvoihin. Tämä vaikuttaa hyvin erikoiselta lohdunhankintatavalta.

[Näin oli eräs Hyvä Nettituttuni lausunut blogissaan 25.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Historian väärällä puolella olijat ja heidän tunnistamisensa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti