Palautteen kiittävää puolta on usein maustettu varovaisella tiedustelulla, kadunko jotakin sanomaani tai pelkäänkö mitään, mitä mielipiteeni saattavat itselleni aiheuttaa. Ensimmäiseen kysymykseen osaan vastata vain poliittisesti. En kadu mitään. Voin kuitenkin paljastaa jotakin. Sanoisin täsmälleen samat asiat samassa sävellajissa myös siinä tapauksessa, etten uskoisi niihin. Pidän nykykehityksen vastustamista jokaisen rehellisyyteen pyrkivän ihmisen välttämättömänä velvollisuutena aivan samalla tavoin kuin vanhat liberaalidemokratiat pitivät natsismin kukistamista. Vertaus on mahtipontinen, mutta sisältää aikamme ikävän totuuden. Tämä vastannee myös otsikon kysymykseen.
[Tenho Kiiskinen Sarastus-verkkolehdessä 10.6.2019 julkaistussa johdantoluvussa miehen esseekokoelmaan 'Humanismin paheet']
Luin johdantokokoelman kokonaan ja jossain välissä tuli mieleen, onko tämäkin ihminen jäänyt ilman "piparia" turhan usein tai sitten kuunnellut koko joukon ihmisiä, joilla on mennyt paremmin ennen 50 ensimmäistä kossupulloa ja ennenkaikkia, kun ulkomaalaiset vie työn, jota tekisi mielellään, jos nyt edes pystyisi. Tämä käsitys on muodostunut vaalitoreilla ja turuilla, kun olen keskustellut näiden "Suomi takaisin" kannattajien kanssa. Kumpihan meistä valehtelee, vai enkö ole kohdannut oikeita henkilöitä `?
VastaaPoistaEn minä tiedä.
Poista