keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

S Nykyisestä ajatusrikoslainsäädännöstä

Näin ollen ko. lainsäädäntö mahdollistaa syyttämisen ja tuomitsemisen, mutta ei sitä että syytetty olisi voinut ennalta varoa tekemästä rikosta tai voisi jälkikäteen puolustautua syytteen muodostavia tulkintoja vastaan. -- Nämä lait ovat käytännössä todellakin vain mielipideinkvisition työkaluja, joilla ei de facto voi olla muuta tarkoitusta kuin rajoittaa sananvapautta ja lisätä yleistä sensuurimielialaa ja pelkoa puhua tietyistä asioista. Syytetty, eli tuomittu -- sillä nämä ovat de facto sama asia -- voi korkeintaan ihmetellä hiljaa mielessään, miten on mahdollista, että oikeusvaltioksi kuvitellussa Suomessa saattaa tällainen lainsäädäntö olla mahdollista.

Mutta ei tässä kaikki. Tämä lainsäädäntö on vain yksi osa sitä yhteiskunnassa kehittyvää ja jatkuvasti vahvistuvaa totalitarismin ilmapiiriä, joka on tekemässä ja jo tehnyt kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelustamme täysin kelvotonta -- täysin tabujen hallitsemaa. 

[Seppo Oikkonen Kuinka Karl Marx tavataan -blogissaan 29.4.2019 julkaisemassaan merkinnässä Jättäydyn syrjään]

[I PS. Itse haluan uskoa siihen, että järki nousee jossain vaiheessa takaisin toivottomasta tilanteestaan. Siihen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Toivon, ettei "uudistunutta" sananvapauslainsäädäntöä käytetä kostamiseen.]

[II PS. Filosofi Karl Popper antoi aikoinaan ymmärtää, että avoimen yhteiskunnan vastakohta on yhteiskunta, jossa vallitsevat heimokantaiset tabut.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti