keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

S Jos miehiä siirtyisi matalapalkka-aloille ja naisia korkeapalkka-aloille...

Selvästi useimmin kuultu argumentti kuitenkin on se, että tätä nykyä naiset sijoittuvat matalapalkka-aloille, ja siksi heidän ansionsa ovat pienemmät kuin miehillä.

Jos naisia olisi enemmän insinööreinä ja toimitusjohtajina, naisten ansiot kokonaisuutena kasvaisivat. Se pitää paikkansa, mutta tuollainen tavoite on hölmöläisten peiton jatkamista.

Kuvitellaan, että epäsuhtaa saataisiin tasattua siten, että uudessa tilanteessa miehet täyttäisivät puolet matalapalkka-alojen työpaikoista, jolloin naisille avautuisi tilaa paremmin palkatuissa töissä. On totta, että naisten tulot nousisivat, mutta miesten tulot vastaavasti putoaisivat.

Olisimme saavuttaneet tilanteen, jossa ihmiset saisivat yhtä paljon rahaa kuin aina ennenkin sillä erotuksella, että eri ihmiset olisivat matalasti palkattuja kuin aiemmin. Saataisiin siis Eveliinoja ylös kuopasta, mutta samalla työnnettäisiin Harreja kuoppaan.

Vaikea nähdä, millä logiikalla sellainen lopputulos olisi alkuperäistä parempi. Ei se olisi huonompikaan vaan täsmälleen sama, mutta on järjetöntä tavoitella paluuta lähtöruutuun.

Tavoite olisi järkevä vain siinä tapauksessa, että Eveliinoja saataiisiin enemmän hyvin palkattuihin töihin pudottamatta samalla Harreja huonommin palkattuihin töihin. Mutta yhtälöt eivät mitenkään väänny sellaiselle korkkiruuville: jonkun ne matalasti palkatut työt on tehtävä joka tapauksessa. 

[Näin oli lausuttu Ivan Puopolon MTV:n sivuilla 8.12.2018 julkaistussa kolumnissa Yritys saada miehet ja naiset tekemään samoja töitä on hölmöläisten hommaa.] 

[PS. Eikös se ole todettu jo tieteellisissä tutkimuksissakin, että maissa, joissa pakotetaan mahdollisimman vähän ihmisiä sukupuolen perusteella eri töihin, on työelämä eniten eriytynyt sukupuolen mukaan? Eli pitäisikö olla enemmän pakkoa, jotta ihmiset sijoittuisivat työelämään eri lailla?]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti