maanantai 12. marraskuuta 2018

S "Suomi ei voi sulkea rajojaan"

Kantolan mielestä Suomi ei voi sulkea rajojaan. Jo senkin takia, että väki vähenee Suomessa laajoilta alueilta.

– Kansallisaate on maailman kansainvälisin aate, joka joustaa ja venyy. Niin pitäisi suomalaisuudenkin, kun väki vähenee.

Kantola pohtii, voisiko suomalaisuus olla avoimempi aate, joka imuroisi sisäänsä erilaisia vaikutteita. Se tuntuu isolta askeleelta etnisesti yhdenmukaisessa maassa.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 15.9.2018 julkaistussa Tuomas Hyytisen ja Stina Tuomisen artikkelissa Professori Anu Kantola vihaisuuden lisääntymisestä: Kun ihmisten identiteetit murenevat, heistä voi tulla vihaisia.]

[PS:]

[Sinänsä artikkelissa tuodaan mielestäni esille arvokkaitakin asioita, mutta on hupaisaa, että tässäkin tuodaan esiin sama, sinänsä totta oleva väittämä, että Suomi ei voi sulkea rajojaan. Ei voi, mutta rajojen lähes ilmatiivistä sulkemista haluavat Suomessa pelkästään tai lähes pelkästään Pohjois-Korean totalitaristisen järjestelmän ihailijat. Näitä lienee koko Suomessa alle tuhat. Uusnatsitkin, joiden määrä lienee suurin piirtein samaa luokkaa Pohjois-Korean järjestelmän kannattajien kanssa, lienevät enemmän maahanmuuttomyönteisiä kuin nämä. Hupaisaa, että kyseinen väittämä nostetaan aina ja kaikkialla esiin ihan turhaan.]

[Mutta jos Suomi ottaisi vastaan ketkä tahansa vain tänne haluavat päästä, niin Suomeen suuntautuisi kansainvaellus. Ja nämä ihmiset olisivat lähinnä sellaisia, joilla ei ole halua tai kykyä elättää itseään. Joten veronmaksajien olisi elätettävä heidät. Ennen pitkää julkisen vallan kyky elättää heidät toki loppuisi. Ja se olisi samalla myös hyvinvointivaltion loppu.]

[Hyvinkoulutetut työhalukkaat ihmiset muuttavat mielellään muualle kuin Suomeen, jossa on korkea verotus, kylmä ilmasto ja jonka pääkieli ei ole kovin yleisesti puhuttu maailmalla. He muuttavat esim. Yhdysvaltoihin tai Kanadaan, joissa he kasvattavat bruttokansantuotetta.]

[Ja se vielä on mainittava, että jos Suomi ottaisi vastaan kaikki ne jotka tänne haluavat tulla, niin ennen pitkää kantasuomalaisille kävisi kuten Amerikan intiaaneille. Tai no toki tulijoita voitaisiin nimittää suomalaisiksi heti kun ovat jalkansa maamme kamaralle asti saaneet. Ja yhtä hyvin Yhdysvaltain valkoista väestöä voidaan nimittää intiaaneiksi ja kuvitella, ettei alkuperäisiä intiaaneja ole koskaan kohdannut demografinen katastrofi.]

[Itse kannatan sellaista, että Suomeen otettaisiin työntekijöinä ihmisiä, sellaisia jotka eivät vie työpaikkaa kantasuomalaiselta. Näin me toimisimme kuten Kanada. Ja totta kai, jos kantasuomalainen perustaa perheen ulkomaalaisen kanssa, niin puoliso saa muuttaa Suomeen, kunhan hän elättää itsensä tai ainakin hänen suomalainen puolisonsa elättää hänet. Kansalaisoikeudet saisi halutessaan sitten, kun on elänyt nuhteettomasti ja sosiaaliturvajärjestelmää liikoja rasittamatta pitemmän aikaa. Kansalaisuus on ansaittava. Asia ei ole niin, että helposti saatava kansalaisuus kotouttaisi maahantulijan. Asia on päinvastoin. Vain jos ihminen todistaa kotoutuneensa, hänelle voidaan hakemuksesta myöntää kansalaisuus.]

[Ja pakolaiset. Suomi ei voi auttaa kaikkia. Suomen tulee ottaa vastaan vain sellaisia pakolaisia, jotka ovat korkeasti koulutettuja ja jotka eivät myöskään kuulu mihinkään ääriliikkeisiin. Kolmansiin maihin voidaan toki perustaa Suomenkin toimesta pakolaisasutusta, ja näihin maihin sijoitetut hankkisivat elantonsa miten itse taitavat, kun ei ole sosiaaliturvaakaan.]

[Rajoittamaton maahanmuutto ja korkea sosiaaliturva, huokea terveydenhoito ja huokea koulutus eivät toimi yhdessä ja samassa maassa.]

[Sekin on vielä sanottava, että maahanmuuttajat harvemmin menevät asumaan Lappiin. Kainuuseen tai Pohjois-Karjalaan. He tapaavat keskittyä suuriin kaupunkeihin, joten he eivät auta pitämään koko maata asuttuna.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti