Sormen osoittaminen vain yhteen suuntaan on harvoin mielekästä, mutta
jos merkittävää myötävaikuttajaa tulokselle pitää hakea, sanoisin että
se löytyy nykyajan somekratiasta (taustaa: aiemman blogisarjani osat 1, 2, 3, 4 ja 5).
Jokainen tarina, useimmiten valheellinen, saa sopivissa piireissä
äkäisesti tuulta purjeisiinsa. Nykypäivänä asiallisesti muotoillun
kritiikin lausuja tuomitaan julkisuudessa pahemmaksi kuin männä vuosina
murhaaja. Se ruokkii ääriliikkeitä, mutta myös ruokkii niiden mainetta.
Sopivassa somekuplassa puoli Suomea voi näyttää ääriliikkeeltä jota
vastaan on puolustauduttava seipäin ja talikoin. Näin saattaa muodostua
uusi pieni ääriliike nollasta, perustuen uhkaan jota ei edes ole. Hyvänä
päivänä tuosta syntyy ”vain” huutelua suvakkihuoraksi tai
natsipaskaksi, pahempana päivänä…
[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 30.7.2018 julkaisemassaan merkinnässä Ääriliiketutkimus nojannee moneen suuntaan]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti