perjantai 30. marraskuuta 2018

S Ilmastonmuutosta voi pelätä myös liikaa

Samoissa uutisissa kerrottiin NHL-tuloksia edellisen yön peleistä. En uskalla edes arvailla, paljonko Miamin ja Las Vegasin jääkiekkohallit tuottavat hiilidioksidipäästöjä. Kaupungeissa, joissa lämpötila on 20-45 C, ei pitäisi olla mitään syytä jäähallin ylläpitoon.

Urheilutulosten raportointi ihailevassa hengessä on täydessä ristiriidassa Ylen juuri hetkeä aiemmin harjoittaman ilmastovalistuksen kanssa. Mutta samalla se on hyvin kuvaavaa ja inhimillistä. Olemme sokeita kokonaisuudelle.

Haluamme uskoa, että omat pienet valintamme pelastavat maapallon. Todellisuudessa niillä ei ole mitään merkitystä. Ilmaston lämpenemisen ratkaisevat Kiina, Intia, Yhdysvallat ja muut suuret maat. Australia aikoo jatkossakin käyttää suuria kivihiilivarojaan, Saksa samoin. IPCC:n raportti ylitti Yhdysvalloissa uutiskynnyksen vain CNN:llä. Muut seuraamani kanavat noteerasivat sen korkeintaan pikku-uutisena.

Siinä, että suomalainen uskoo pelastavansa maailman pienillä teoillaan, ei ole mitään pahaa. Se tuottaa hyvän mielen ja saa ihmisen tuntemaan itsensä merkitykselliseksi. Pelkään kuitenkin, että ilmastoahdistus vaikuttaa lapsiin, jotka eivät pysty käsittelemään asiaa eivätkä suhteuttamaan tietoja. Lisäksi ilmastonmuutos on vain yksi uhka monien muiden joukossa. Saastuminen, mikromuovit, sodat ja muut uhkat jäävät ilmastoahdistuksen jalkoihin.

[tietokonenörtti Petteri Järvinen havaintoja digimaailmasta -blogissaan 13.10.2018 julkaisemassaan merkinnässä Ilmastonmuutoksen pelko sumentaa järjen]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti