keskiviikko 28. marraskuuta 2018

S Markkinatalous sisältää ympäristön kannalta epäterveitä kannustimia

Ympäristön turmeleminen on markkinatalouden pahimpia syntejä. Markkinat suorastaan käskevät saastuttamaan, koska ympäristöhaitat eivät näy hinnoissa. Taloustieteilijät nimittävät näitä ulkoisvaikutuksiksi. Keinotekoisen alhaiset hinnat ohjaavat yrityksiä ja kuluttajia lisäämään päästöjä, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta ja muita ympäristötuhoja.

Vaikka yksittäinen kuluttaja kuinka tunnollisesti söisi kasvisruokaa ja vähentäisi lentämistä, päästöt kasvavat ja tuotanto saa yhä absurdimpia piirteitä. Norjalainen lohi lentää Aasiaan pakattavaksi ja sieltä suomalaisen kaupan hyllylle. Aidosti tehokkaassa taloudessa kala pakattaisiin ilman mannerten välisiä lentoja. Tämä edellyttäisi sitä, että talouden kirjanpitoon sisällytettäisiin myös negatiiviset ulkoisvaikutukset eli tuotannon ja kulutuksen haitat.

Ekonomistit painottavat, että oikein kohdistetuilla kannustimilla saadaan paljon aikaiseksi. Ympäristöasioissa kannustimet ovat markkinoilla erittäin dynaamiset. Ne kirittävät kuitenkin täysin väärään suuntaan – kohti ilmastokatastrofia. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 10.7.2018 julkaistussa Joona-Hermanni Mäkisen kolumnissa Markkinataloudella on myös pimeä puoli.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti