Henri Bergsonin mielestä huumorin eräs universaali muoto on sellainen, jossa komiikka kumpuaa yksilöllisyyden menettämisestä ja robottimaisesta käyttäytymisestä. Sille perustuvat muun muassa työelämän yksitoikkoisuudesta ja nalkuttavista vaimoista kertovat vitsit. Sama ilmiö on itse asiassa myös kauhun lähde. Totalitaariset yhteiskunnat ovat hirvittäviä, koska ne perustuvat automatisoituneille käyttäytymis- ja ajattelumalleille: johtajan puheelle on taputettava kämmenet vereslihalla ja typerimpäänkin propagandaan on reagoitava innostuneesti jos mielii välttää vankeuden, kidutuksen ja kuoleman. Kaavamainen käytös kuitenkin luisuu tämän tästä idioottimaisiin äärimmäisyyksiin tai kääntyy alkuperäisen tarkoituksensa vastaiseksi, mille voi vain nauraa. Mutta tämä nauru kumpuaa aina pimeästä paikasta, se ei koskaan voi olla lämmintä. The Death of Stalin on yhtä ristiriitainen ja huojuva kuin kuvaamansa järjestelmä.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 11.5.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Farssi ja painajainen,
jossa hän käsittelee brittiläis-ranskalaista poliittista satiiria ja
komediaelokuvaa The Death of Stalin (eli suomeksi 'Stalinin kuolema').]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti