tiistai 27. helmikuuta 2024

S Perussuomalaisten "kaksoisviestintä"

Propagandan lisäksi Arendt varoitti totalitarististen hallintojen kaksoisviestinnästä ja -strategiasta. Samoja menetelmiä käyttävät useat äärioikeistolaiset puolueet ja ryhmät myös nyt. Suomessa kaksoisviestintä nousi esille perussuomalaisia koskevan rasismikeskustelun yhteydessä.

– Äärioikeiston tutkijat ovat jo parikymmentä vuotta kiinnittäneet huomiota siihen, että uusilla oikeisto- ja äärioikeistopuolueilla on käytössään kaksoisstrategia ja kaksoiskieli. Ne puhuvat eri tarinaa keskuudessaan ja omien kannattajiensa joukossa kuin julkisuuteen lasketuissa virallisissa kannanotoissa, Parvikko sanoo.

Netissä kaikkien luettavissa olevat puolueohjelmat ovat Parvikon mukaan harhaanjohtavia, jos etsii niistä tietoa puolueen arvoista ja ideologiasta.

– Jos katsoo perussuomalaisten ohjelmaa, voi tulla siihen tulokseen, ettei se nyt niin kauhea ole eikä siinä sen kummempaa ole kuin on jo ollut tiedossa. Vähän ihmetyttää, miksi media ei ole tämän kaksoisstrategian suhteen ollut paremmin hereillä.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 30.7.2023 julkaistussa Jouko Juonalan kirjoittamassa artikkelissa Suomessa tapahtui iso muutos, arvioi tutkija – ”Rasistit ovat tulleet kaapista ulos”.]

[Itse olen aikoinani ollut Perussuomalaisten jäsen. En huomannut puolueen jäsenilleen suuntaaman viestinnän eroavan äänestäjille suuntaamasta viestinnästä. Ellei sitten siinä, että jäsenille suunnattu viestintä saattoi olla siistimpää.] 

[Nykyään ollaan kuitenkin niin pitkällä, että kaikkialta etsitään "äärioikeistolaisten" salaista viestintää. Kerran jopa Kova laki -sarjan Erikoisyksikkö-version jaksossa esitettiin ihan tosissaan, että Yhdysvaltain "äärioikeistolaiset" käyttävät OK-käsimerkkiä salaisena merkkinä.]

2 kommenttia:

  1. Olisihan se metkaa, kun äärivasemmiston tekemisiä ja sanomisia kammattaisiin samalla intensiteetillä.
    Mitähän kaikkia salamerkityksiä sieltä löytyisikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Varsinkin, jos muistettaisiin lukea myös "rivien välistä".

      Poista