maanantai 5. helmikuuta 2024

S "Otetaan lisää lainaa eikä makseta takaisin"

Onhan se ymmärrettävää, että kun rahat eivät riitä, ihmiset tulevat turhautuneiksi ja vihaisiksi. Monilla vasemmiston älyköillä näyttää olleen asiaan elegantti ratkaisu: otetaan lisää lainaa eikä makseta takaisin.

Se toimi kyllä edellisen hallituksen kaudella, mutta kun ne lainan antajat tarkkailevat niiden pyytäjien taloudenpitoa ja jossakin vaiheessa käy väistämättä samoin kuin Kreikan: rahaa ei enää tule ja hallitus pannaan kansainväliseen holhoukseen. Silloin on turha potkia tutkainta vastaan.

Sehän on tätä nykyä se todennäköinen tie, jolla asiat saadaan kuntoon. Kreikkakin on ryhdistäytynyt ja sitä on jo suositeltu meille esikuvaksi Economist-lehdessä. Kun ei enää voida devalvoida, käydään sitten konkurssissa ja jatketaan alemmalta ja realistisemmalta tasolta.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 2.2.2024 julkaistussa merkinnässä Tori kutsui.]

[En minä toivo "Kreikan tielle" joutumista. Että joutuisimme lainanoton vuoksi lopulta holhoukseen ja ankaran kuurin tielle. Mutta se voi kuitenkin olla meidän tiemme. Ainakin sellaisen tapahtuessa Suomessa opittaisiin vihdoin, mikä on sellainen asia kuin tasapainotettu budjetti.]

[Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi), josta olen välillä käyttänyt diminutiivisesti ilmaisua puutarhatontunkuvatus, oli muistaakseni viime vuonna lausunut, että sopeuttaa tulee vielä enemmän kuin nykyinen Suomen hallitus on aikonut. Soininvaara oli perustellut väitettään sillä, että edellisen hallituksen aikana perustetut hyvinvointialueet tarvitsevat toimiakseen runsaan määrän lisärahoitusta.]

2 kommenttia:

  1. Kyllähän tämä Suomen politiikan seuraaminen tuottaa aika ajoin toivottoman ajatuksen, että suomalaiset tarvitsevat jonkun kehittyneemmän kansan holhousta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti demokraatit oppivat tästä.

      Poista