Maailman terveysjärjestö WHO on esittänyt suosituksen, että maan keskitulo henkilöä kohti on sopiva mittari sille, minkä verran lisäelinvuodesta saa koitua kustannuksia. Shafikin mukaan tämä on hyödyllinen terveyspoliittinen opas. Unkarissa ja Koreassa on esimerkiksi tehty linjaus, jonka mukaan valtio maksaa hoidon, joka tuo yhden lisävuoden hyvää terveyttä hintaan 2–3 kertaa tulo henkilöä kohti.
Näissä linjauksissa on se etu, että maan vaurastuessa hoidon tasokin (oletettavasti) paranee. Lisäksi hoitoja koskevien päätösten tekijät on linjausten myötä helpompi saada vastuuseen ja toimimaan itsenäisesti, ilman ulkopuolisen painostuksen, vaikkapa potilasjärjestölobbauksen, vaikutusta.
Toisaalta kyse on silti aina tulkinnanvaraisuuksista. Mitä on esimerkiksi linjauksissa mainittu ”hyvä terveys”? Entä minkä verran mihinkin ikäryhmään hoitoa tulee suunnata? Ihmisillä on esimerkiksi taipumus jollakin tasolla pitää nuoriin kohdistettuja hoitoja tärkeämpinä kuin vanhoihin. Mutta kuka saa päättää, milloin se on oikeutettua?
[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 26.5.2023 julkaisemassaan merkinnässä Mitä olemme toisillemme velkaa?, joka on oikeastaan kirjaessee vuonna 2021 ilmestyneestä Minouche Shafikin teoksesta What We Owe Each Other – A New Social Contract for a Better Society.]
Entä sen elämän laatu?
VastaaPoistaOnko mielekästä lisätä elinvuosia sängyn pohjalla makaavalle ajattelevalle ruumiille, joka ei pysty puhumaan, syömään eikä mihinkään muuhunkaan vaikka onkin tajuissaan ja ymmärtää puheen?
Niin. Ajatteleva ruumis tulisi mielestäni voida kytkeä jotenkin jonkinlaiseen terminaattoriin. Ehkä kymmenen tai viidentoista vuoden kuluttua tällaista on jo tapahtunut.
Poista