sunnuntai 11. helmikuuta 2024

S Brittiläinen kolonialismi ei ollut yhtenäinen ideologinen projekti, jonka tarkoitus oli orjuuttaa ja alistaa toiset kansat

Mielikuva siitä, että brittiläinen kolonialismi oli yhtenäinen ideologinen projekti, jonka tarkoitus oli orjuuttaa ja alistaa toiset kansat on Biggarin mukaan paikkansapitämätön. Tämänkaltainen projekti oli toki esimerkiksi natsi-Saksan lyhyeksi jäänyt nousu. Maailmaan mahtuu useita tämänkaltaisia läpeensä väkivaltaisia imperiumeja (Tsingis-kaanin valloitukset, kommunistiset utopiat jne.), mutta kaikki imperiumit eivät ole samanlaisia.

Imperiumit käyvät väistämättä läpi kolonialistisen vaiheen, mutta usein tämä tapahtuu ilman syvempää aatteellista reflektiota ja lähes välttämättömyyden pakosta. Esimerkiksi Intiassa britit toivotettiin alun perin tervetulleiksi ja paikalliset ruhtinaat lahjoittivat maata ja satamia vastineeksi brittien sotilaskoulutuksesta, jonka turvin he saattoivat sotia toisia heimoja vastaan sekä puolustautua nykyisen Afganistanin alueelta suuntautuneita valloitusretkiä vastaan.

[Näin oli lausuttu Areiopagi-verkkolehdessä 24.1.2024 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa artikkelissa Kolonialismin monet kasvot, jossa käsitellään Oxfordin yliopiston moraali- ja pastoraaliteologian professorin Nigel Biggarin suurteosta Colonialism: A Moral Reckoning.]

2 kommenttia:

  1. Samaan tapaanhan Cortésin conquistadorit saivat ystävällisen vastaanoton asteekien vasallikansoilta, jotka toivoivat espanjalaisista vapauttajiaan asteekkien hirmuvallasta ihmisuhrauksinene päivineen.

    Ja kun "Mayflower" karahti Plymouth Rockiin, sen puritaaneja olivat toivottamassa tervetulleiksi wampanoag-intiaanit;
    he toivoivat saavansa vahvan liittolaisen sotaisia naapureitaan narragansetteja vastaan, joiden kanssa rauhanomaiset wampanoagit olivat helisemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin.

      Mutta jos voisin, niin ruiskuttaisin Amerikoissa pysyvästi asuviin valkoisiin ihmisiin viruksen, joka muuttaisi heidän DNA:taan intiaanimaisemmaksi. Sillä kuka käski mennä sinne hortoilemaan!?! Tämä on tosin rasistinen näkemys.

      Poista