Esimerkiksi monen köyhän maan kehitystä on tuettu ja tuetaan yhä lainoilla, ja näiden lainojen lyhennyksiä ja korkoja virtaa globaaliin pohjoiseen. Joidenkin kehityksen kannalta sinänsä tarpeellisten lainojen ehtoihin on lukeutunut erilaisia talouskuriohjelmia sekä markkinoiden avaaminen kansainvälisille yhtiöille ja sijoittajille.
Tästä on seurannut lieveilmiöitä. Esimerkiksi sellaisia, että monien köyhien maiden rooliksi maailmantaloudessa on vakiintunut siirtomaa-ajalta tuttu raakamateriaalien tuottaminen, sillä kansainvälisen kaupan sääntöjen mukaisesti ne eivät ole voineet suojella kotimaan teollisuuttaan tuontitulleilla.
Se ei ehkä ole kenenkään ”vika”, sillä nämä säännöt ovat samat kaikille. Myös vaikkapa suomalaisille, joiden tekstiilialan työpaikat Kiina-ilmiö imi lähivuosikymmeninä Aasiaan. Mutta tyhjästä tilanne ei ole syntynyt.
”Kilpailuasetelma on vaan niin eri tasolla. Jos Afrikan mantereella ei ole modernia firmaa, joka pystyisi kilpailemaan, niin tottakai kansainvälinen firma tulee ja myy tuotteita, joita ihmiset haluaa. Afrikan talous pohjautuu edelleen aika pitkälti raakatuotteisiin. Lisäarvo tulee siellä, missä jalostetaan tuotteita eteenpäin”, David Korpela selittää.
[Näin oli lausuttu Maailman kuvalehdessä 15.2.2023 julkaistussa Karoliina Knuutin kirjoittamassa uutisartikkelissa Kehitysapua köyhiltä rikkaille – hyödymmekö köyhistä maista enemmän kuin ne hyötyvät avustamme?.]
Ellei valkoinen heteromies (no, oli siellä homomiehiäkin kuten Cecil Rhodes) olisi aikoinaan tullut ottamaan Afrikan valtavat luonnonrikkaudet käyttöön, ne makaisivat maaperässä edelleen hyödyttämättä ketään millään tavalla.
VastaaPoistaJos afroja kiukuttaa olla raaka-aineiden toimittajia, perustakoot sitten jalostusteollisutta.
Paitsi että...
Eiväthän se siihen pysty.
Joten missä vika siis on?
Niin.
Poista