tiistai 13. helmikuuta 2024

S Mongolian vanhoissa kartoissa Venäjä kuuluu Mongolialle

Venäjän valtion omalla tv-kanavalla tuota haastattelua kuvailtiin tietenkin ihmiskunnan historian tärkeimmäksi ja parhaimmaksi haastatteluksi. Melkein samaan hengenvetoon todetaan, että tällä haastettelulla pyrittiin vaikuttamaan Amerikan ulkopolitiikkaan, jotta äänestäjät vastustaisivat äänekkäämmin Ukrainalle annettavaa apua.

Loppuun haluan vain todeta, että oli tuosta episodista sentään jotain viihdettä. Varsinkin kun Putinin vetoomukset kaukaiseen historiaan oikeuttaisivat nykyisiä valloitussotia. Nimittäin Mongolian entinen presidentti Tsakhiagiin Elbedorj ilmoitti katselleensa Putinin innoittamana Mongolian vanhoja karttoja. 

[Näin oli lausuttu Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa 12.2.2024 julkaistussa merkinnässä Tucker ja Putin eli helmikuun suuri tuhnu.]

[Kyllä minä kannatan Venäjän palauttamista Mongolialle! Ja kun Venäjä oli aikaa myöten suurentunut, eli väkipakolla suurennettu, niin tulevaisuudessa sitten Mongolia tulee (taas) olemaan alueeltaan maailman suurin valtio!]

[Mongolian tulee vaalia kansalaisuuttaan kuin suurta aarretta. Venäläiset voisivat toki hakea Mongolian kansalaisuutta, mutta edellytyksenä kansalaisuudelle tulee olla mongolin kielen osaaminen ja mongolikulttuurin omaksuminen.]

2 kommenttia:

  1. Olisihan se hienoa, että mongolit saisivat takaisin imperiuminsa.
    Tosin kiinalaisia saattaisi hiertää se, että Kublain aikana Kiinakin kuului siihen imperiumiin, mutta voisivathan he auttaa mongoleja liittolaisyhteistyön merkeissä rakentamaan uutta Kublain Kaanikuntaa.
    Kiinan syliin kun sekin pian putoaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen ja Mongolian väliin mongolit voisivat pystyttää Suuren muurin.

      Poista