sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

S Vasemmistoliiton nykyisellä sukupolvella yhteys äärihenkilöihin

Ongelman ydin näyttäytyy juuri tässä nykyisen sukupolven vasemmistoliiton äärimmäisessä läheisessä suhteessa Antifaan ja muiden vastaavien liikkeiden järjestämiin mellakoihin ja ilkivaltaisiin mielenosoituksiin. Li Anderssonia vasemmistoliiton puheenjohtajana edeltänyt Paavo Arhinmäki oli Linnan juhlia piinaavien ”Kuokkavierasjuhlien” ensimmäinen järjestäjä, ja puolueen nuoria aktiiveja on nähty jatkuvalla syötöllä vastaavissa, enemmän tai vähemmän väkivaltaisissa tapahtumissa kuten esimerkiksi ”Kiakkovieraat”, ”Luokkaretki lähiöst linnaan” ja ”Helsinki ilman natseja”. Joillekin tilaisuuksien paperinohut poliittinen sisältö näyttää olevan pelkkä tekosyy päästä hakkaamaan näyteikkunoita, takseja, ihmisiä tai poliisihevosia.

Vasemmistoliitto ei enää ole se takavuosien teollisuustyöntekijöistä koostunut, Neuvostoliittoon haikaileva duunaripuolue, vaan nykyisen sukupolven puolue-eliitti on kasvanut näissä passiiviväestöä houkuttelevissa vasemmistoanarkistisissa liikkeissä ja kaikesta päätellen nykyjohto myös kokee ne aatteensa kovimmaksi ytimeksi.

Niin kovaksi, että Li Andersson on koristellut jopa läppärinsä Antifan logotarralla. Tämä asettaa Suomen ja nykyhallituksemme kansainvälisissä suhteissa kovin erikoiseen valoon, sillä Yhdysvalloissa New Jerseyn osavaltion Homeland Security on julistanut tuon äärivasemmistolaisen liikkeen terrorijärjestöksi, ja terroristijärjestöstatuksen laajentaminen koko liittovaltion laajuiseksi on tällä hetkellä senaatin käsiteltävänä. Voi olla, että terroristijärjestöön leimautunut opetusministeri on tärkeille länsisuhteillemme vielä pahempaa myrkkyä kuin rintapielessään pitämällään rauhanmerkillä Yhdysvalloille aikanaan haistatellut ulkoministeri Erkki Tuomioja. 

[Näin oli lausuttu Päivän byrokraatin sivuilla 29.2.2020 julkaistussa merkinnässä Vasemmistoliitolla on epäterve suhde poliittiseen väkivaltaan.]

2 kommenttia:

  1. Mutta kun se vasemmistolainen väkivalta nyt vaan on parempaa, tai ainakin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Mutta itse asiassa kaikki väkivalta riippuu sen tekijästä, joka voi olla erilainen fyysiseltä olemukseltaan tai ajatusmaailmaltaan (tai muulla tavalla). Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Joten väkivaltaa on erilaista. Siteeraan Karl Marxia: "Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima."

      Poista