tiistai 25. heinäkuuta 2023

S Ukrainalaiset taistelevat kansakuntansa selviytymisen puolesta

Ukrainalaisten täytyy tietenkin miettiä selviytymistä kaikkein kouriintuntuvimmassa mielessä. Valtavirtaisen liberaalin käsityksen mukaan he taistelevat demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Mutta viime kädessä he taistelevat selviytyäkseen. Eivät vain yksilöinä, vaan kulttuurina ja kansakuntana. Jos heitä kiinnostaisi vain selviytyminen yksilöinä ja taloudellisina toimijoina, he laskisivat aseensa välittömästi, sillä se maksimoisi kunkin ukrainalaisen mahdollisuudet pysyä elossa ja jatkaa kuluttamista.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 14.6.2023 julkaistussa kauhistuttavan kirjailijan Timo Hännikäisen kirjoittamassa tekstissä Eurooppa syntyy uudelleen rajamailla.]

2 kommenttia:

  1. Vaan voipi olla, että mikäli ukrainalaiset yht'äkkiä päättäisivät laskea aseensa pysyäkseen elossa ja jatkaakseen kuluttamista,
    ei Ukrainan itseensä liittänyt Ryssä kenties antaisikaan heidän pysyä elossa eikä ainakaan useimpien eloonjääneiden jatkaa kulutusta enempää kuin ruokapalkkansa verran orjatyössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Välttämättä ukrainalaiset eivät myöskään ehtisi paeta maastaan pois venäläisten ulottuvilta. Ja jos ehtisivät, niin olisi kyseessä melko suurikokoinen pakolaisongelma sitten.

      Poista