Historiallinen kehitys pyrki 1800-luvulla ja seuraavallakin vuosisadalla kohti kansallisuusaatteen toteutumista, luomaan kansallisia valtioita mahdollisimman tarkoin etnisissä rajoissaan. Tämä ei kelvannut imperiumeille, etenkään Venäjälle, Itävallalle tai Turkille ja nationalismi ja siihen assosioitunut liberalismi murskattiin usein armotta. Toki pragmaattisia poikkeuksiakin oli, esimerkiksi Suomen suomalaisuuden tukeminen ruotsalaisuutta vastaan.
Joka tapauksessa Venäjä piti armottomissa pihdeissään Puolaa, joka kapinoi ja Ukrainaa, jossa oma paikallinen nationalismi osoitti heräämisen merkkejä. Vasta sitten, kun Venäjän keisarikunta ensimmäisessä maailmansodassa hajosi, nämä kansakunnat erosivat siitä. Ukrainan itsenäisyys toki jäi vielä hyvin lyhytaikaiseksi.
[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 11.1.2023 julkaistussa merkinnässä Virtaa vastaan.]
Eiväthän imperiumit nähneetkään aluskansojensa nationalismia sellaisena, vaan separationismina tai vielä pahempaa, sekessionismina;
VastaaPoistapyrkimyksenä repiä rikki Yksi Suuri Kaunis Isänmaa!
Neuvostoliiton hajoamisen vaiheissa nimekäs TV-toimittaja, "600 sekuntia"-ajankohtaisohjelmastaan kansainvälisesti tunnettu Aleksandr Nevzorov vetosi itsenäistyviin baltteihin:
"Toverit hyvät, yrittäkää nyt ymmärtää, että Me Kaikki olemme Neuvostoliitto, yksi, suuri ja jakamaton..."
Tuolloin Nevzorovia nimitettiin muistaakseni Suomen Kuvalehdessä stalinistiksi.
Nyttemmin hän on kääntänyt kelkkansa päinvastaiseen suuntaan ja kritisoi Putlerin sotaa Ukrainassa ja politiikkaansa yleisemminkin.
Okei.
Poista