keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

S Suomalaiset toimittajat lähettävät juttujaan ulkomaisissa lehdissä julkaistavaksi, jotta saadaan kauhistelua

Suunnitelmalliselta sen sijaan vaikuttaa se julkisuus, jota ulkomailta on hankittu. Suomalaiset toimittajat kauhistelevat, kuinka ”suomalainen rasistinen ministeri pilaa Suomen maineen”, kun jupakasta on mainittu jonkin ulkomaalaisen sanomalehden sisäsivujen palstantäyteuutisena. Useimmiten asialle laitetaan Süddeutsche Zeitung ja sitten repäistään otsikot siitä, kuinka Suomesta kirjoitetaan maailmalla. Kertomatta minkä puolueen sanomalehti Süddeutsche Zeitung on. Tai siitä mistä mahtaa lehti juttunsa saada ja kuinka välittömästi Suomen mediaan saadaan kommentit kirjoituksesta, ikään kuin suomalaiset toimittajat kyttäisivät jotain saksalaisjulkaisua sormet näppäimistöllä syyhyten. Huomaamatta että lehden jutut ovat kun kopioita suomalaisten vastaavista esimerkiksi Purran tapauksessa ja jäljet johtavat saman toimittajan sylttytehtaalle muissakin perussuomalaisia käsittelevissä lehden asenteellisissa ja saksalaisperinteisen goebbelstyylisen propagandan sävyttämissä artikkeleissa.

[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogissa 12.7.2023 julkaistussa merkinnässä Noitavainojen aika.]

[Asiaan jotenkin liittyen, niin 26. kesäkuuta tänä Jeesuksen vuonna 2023 olin muuten julkaissut yhdessä blogeistani merkinnän Suomen toimittajat syöttävät Suomen maakuvaa ulkomaiden toimittajille.]

2 kommenttia:

  1. Suomalaiset itseään valtamedian toimittajiksi kutsuvat epäilemättä kyttäävät jatkuvasti kaikkia maailman vähänkin merkittävämpiä medioita siinä toivossa, että joku niistä sanoisi edes jotain poikkipuolista persuista.
    Kun tällaiseen törmätään jossain pienenpuoleisessa saksalaisessa vasemmistojulkaisussa, se julistetaan voitonriemulla Koko Maailman Yleisenä Mielipiteenä!

    Valitettavasti liian moni suomalainen ottaa sen juuri sellaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mitä ne ajattelevat meistä?" on melko järkyttävä asenne. Sillä on kehnoja yhteiskunnallisia seurausvaikutuksia.

      Poista