keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

S Keisarillinen Japani saattoi olla vielä natsi-Saksaakin raaempi toimissaan

Vuonna 1945 toinen maailmansota oli lopuillaan, ja Hitlerin Saksa antautunut. Liittoutuneita vastaan taistelleista Akselivalloista Japanin armeija jatkoi kuitenkin edelleen sotimistaan.

Saksan rinnalla taistelleen Japanin tuolloin tuoreet sotarikokset kuuluvat ihmiskunnan historian hirveimpiin, ja jopa natsien SS-upseerien kerrottiin seuranneen kauhistuneina, kun japanilaiset teloittivat, murhasivat, silpoivat ja raiskasivat jopa 300 000 kiinalaista siviiliä ja sotavankia Nanjingissa kuuden viikon aikana 1937–38.

Painajainen jatkui seuraavalla vuosikymmenellä, kun japanilaisten sotilaallinen yksikkö 731 alkoi tehdä kokeita kiinalaisväestöllä selvittääkseen eri aseiden, bakteerien ja äärilämpötilojen vaikutuksia ihmisiin.

Tämä toteutettiin levittämällä Nanjingiin tappavia bakteereja vuosina 1941–42.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomien sivuilla 23.7.2023 julkaistussa Juri Vuortaman kirjoittamassa uutisartikkelissa Ydinpommin isä J. Robert Oppenheimer juhli Hiroshiman hävitystä, mutta tunnusti pian katumuksensa presidentille – tällainen oli hänen traaginen elämänsä.]

2 kommenttia:

  1. Vaan eipä ole japanilaisissa ilmennyt samanlaista kouristuksenomaista tarvetta pyydellä tekojaan ja olemassaoloaan anteeksi kuin saksalaisille.
    Ehkäpä ydinpommitukset vaikuttivat liittoutuneidenkin asenteisiin katsomalla japanilaisten saaneen jo tarpeekseen.

    Mitenkähän olisi käynyt, jos ydinpommit olisi pitänyt pudottaa Saksaan;
    "Little Boy" varoituksena että tällaisia on, ja kun Hitler ei olisi antautunut eikä kukaan uskaltanut murhata Johtajaa, olisi "Fat Man" pudotettu hänen niskaansa tekemään Führerbunkerin paikalle Berliinin kanjoni.

    Olisikohan saksalaisilla silloinkin tarve pyydellä tänään anteeksi, että elävät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tämä voi kuulostaa hivenen rasistiselta, mutta oliko Peter Sellersin esittämän komisario Clouseaun palvelija Cato kiinalainen vaiko japanilainen? Kun tällä oli keltaiset aivot.

      Pommitus ydinaseilla teki hyvää jälkimaailmalle joka tapauksessa. Se aiheutti sen, ettei ydinsotaa ole syntynyt, kun oli nähty, mitä tällainen hirvittävä ase aiheuttaa.

      Hitler aiheutti pahaa paitsi käytännöllisesti niin myös henkisesti jälkeen tulevalle maailmalle, kun hänen takiaan (osaltaan) maahanmuuttokriittiset joutuvat puolustuskannalle usein.

      Poista