tiistai 4. heinäkuuta 2023

S David Mbingin mielestä (äskeinen elinkeinoministeri) Junnila ei ole rasisti

Vuonna 2005 Afrikan Kamerunista Suomeen muuttanut Mbing istuu nykyisin itsekin Naantalin kaupunginvaltuutettuna perussuomalaisten riveissä. Hän lähti mukaan kuntapolitiikkaan juuri Junnilan rohkaisemana ja sai vuoden 2017 kuntavaaleissa hieman alle neljäkymmentä ääntä. Mbing tutustui Junnilaan kioskillaan.

”Hän kävi täällä kioskilla, jutteli minun kanssani ja oli lempeä ja helposti lähestyttävä. Hänelle on alusta asti ollut helppo puhua.”

Mbing vakuuttaa, ettei ole koskaan nähnyt Junnilan käytöksessä mitään rasismiin tai natsismiin viittaavaa.

”Toki hän jätti esimerkiksi valtuustoaloitteen, jossa vaati, ettei Naantali saisi ottaa enää enempää maahanmuuttajia. Se ei kuitenkaan tarkoita rasismia."

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 19.6.2023 julkaistussa Jonna Röngän kirjoittamassa uutisartikkelissa Ministeri Junnila on nyt kaikkien huulilla koti­kulmillaan – Yllättäen esiin nostetaan unohdettu uusnatsi 1970-luvulta.]

2 kommenttia:

  1. Nämä David Mbingin puoltolauseet Junnilalle ovatkin olleet viherkommunisteille tukala paikka.
    Niin tukala, että eivät ole saaneet sanotuksi niitä vastaan oikein mitään.
    Niinpä on pitänyt vain yrittää vaieta ne kuoliaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Joillekin voi olla vaikea käsittää sitä, että jotkut maahanmuuttaneista kannattavat Perussuomalaisia. Kyse on tietysti erosta nk. varsinaisten maahanmuuttajien ja muiden maahanmuuttajien välillä.

      Poista