sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

S Tom Hanks: kustantamojen ei pitäisi kirjoittaa klassisia kirjallisia teoksia uudelleen

BBC Radio 4:n tiistaina esikoisromaaniaan mainostavassa haastattelussa Forrest Gump -tähti vakuutti, että kaikki ovat tarpeeksi kypsiä arvostamaan historiallista kontekstia, jossa kirjallisuutta on julkaistu. Hanks sanoi, että ihmisten pitäisi saada itse päättää, mistä he loukkaantuvat, eikä kustantamojen pitäisi kirjoittaa klassisia kirjallisia teoksia uudelleen. 

[Näin oli lausuttu Kansalainen-verkkosivustolla 12.5.2023 julkaistussa Nina Metsälän kirjoittamassa uutisartikkelissa Amerikkalaisnäyttelijä Tom Hanks kehottaa kustantajia lopettamaan kirjallisuussensuurin: ”Antakaa minun itse päättää, mistä loukkaannun ja mistä en”.]

2 kommenttia:

  1. Tom Hanks lienee viherkommunistien silmissä sen verran luotettava kaveri, että hänelle voidaan suoda tuo peräänkuuluttamansa oikeus saada itse päättää loukkaantumisestaan.

    Koska suurin osa ihmiskunnasta ei viherkommunistien mielestä sellaisia selvästikään ole, on heillä suorastaan velvollisuus holhota ja suojella näitä onnettomia kirjallisuden sisältämältä Pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Hanksi on virallinen sallittu narri kuninkaalle.

      Poista