lauantai 29. heinäkuuta 2023

S Puoluekanta estää historioitsijaa nykyisin pääsemästä valtamedian lehdille

Historioitsija ja nykyinen perussuomalaisten kansanedustaja, filosofian tohtori ja vuonna 2021 Pro Finlandia –mitalilla palkittu tutkija Teemu Keskisarja kirjoittaa nyt kolumnissaan perusteluja mediakritiikille. Hän kertoo olleensa ennen kesää 2023 maan kysytyimpiä kirjoittajia, jolle laajalevikkiset lehdet maksoivat jopa 400-500 euroa liuskasta tekstiä. Nyt on kaikki toisin.

”´Kohujen´ kesänä 2023 olen turhaan tuputtanut valtalehtiin kolumnia, pakinaa, artikkelia, oikaisua, vastinetta… Eivät mene läpi. Toki tekstini saattavat olla julkaisukelvottomia, mutta puoli vuotta sitten ne eivät olleet.”

Keskisarja epäilee kokemansa syrjinnän rakenteelliseksi ja syynä on hänen edustamansa poliittinen puolue. Keskisarja valittiin huhtikuussa 6586 äänellä Uudeltamaalta eduskuntaan perussuomalaisten listalta.

”Persukaapista ulos astuminen pöyristytti entiset julkaisijani. Vaalikarenssi tuli ja meni. Sen jälkeenkin vastuullinen lehdistö harjoittelee teemuiluun nollatoleranssia. Vaikka halpuutan kyhäelmäni ilmaisiksi, julkaisukynnys on ylittämätön, epäpoliittisissakin aiheissa.”

[Näin oli lausuttu Päivän lehdessä 22.7.2023 julkaistussa Kari Kallosen kirjoittamassa artikkelissa Palkittu historiantutkija kertoo joutuneensa median syrjimäksi – mutta mikä on toimittajien oma puoluekanta?.]

2 kommenttia:

  1. Edellinen arkkipiispa Kari Mäkinen tunnettiin kuulemma liikanimellä Linko-Mäkinen:
    jos joku hänen lähipiirissään menetti Suuren Johtajan mielisuosion, havaitsi asianomainen sen nopeasti tultuaan lingotuksi kauas lähipiirin ulkopuolelle.

    Suomen valtavalemedia teki Keskisarjalle nyt samanlaisen linkouksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietää nyt ainakin, missä joukossa seisoo. Kadotettujen joukossa.

      Poista