keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

S Ekstremismiä on niin oikeistolaista kuin vasemmistolaista

Ekstremismin suhde eri poliittisiin suuntauksiin on kuitenkin hankala. Kuten tunnettua, ekstremistejä näyttää olevan niin oikealla kuin vasemmallakin. Suurta osaa fanaatikoista ei voi asettaa kätevästi oikeisto-vasemmisto-akselille. Esimerkiksi ISIS-järjestö ei asetu oikein mihinkään tällä akselilla. Yllättävää kyllä sama pätee myös fasismiin. Roger Eatwellin mukaan fasismille on tyypillistä nationalismi, holismi, radikalismi ja itsensä esittäminen ”kolmantena tienä ääripäiden välissä”. ( Eatwell 1996. ) Holismilla tarkoitetaan sitä, että yksilön arvo ja oikeudet ovat aina alisteisia kollektiiville. Radikalismi tarkoittaa tässä yhteydessä kriittistä suhdetta olemassa olevia rakenteita kohtaan. Kolmas tie tarkoittaa erityisesti kriittistä asennetta sekä kapitalismia että sosialismia kohtaan. Näistä tuntomerkeistä kaksi tai mahdollisesti kolme jälkimmäistä on selkeämmin vasemmistolaisia arvoja ja ainoastaan etnonationalismi on arvo, jota mahdollisesti voidaan pitää oikeistolaisena. Kuitenkin esimerkiksi punakhmerit pyrkivät toteuttamaan ”kommunismia ilman kompromisseja”, mikä tarkoitti samalla myös äärimmäisen etnonationalistisen filosofian omaksumista. Heidän tapauksensa osoittaa ainakin sen, että edes etnonationalismi sellaisenaan ei tee ideologisesti välttämättä oikeistolaista tai vasemmistolaista. Jos ajattelemme ihmisiä kokonaisuutena, on tavanomaista olla joissakin kysymyksissä oikealla ja joissakin vasemmalla. Ihmiset eivät ole johdonmukaisia, eikä tämänkaltainen johdonmukaisuus liene aina edes toivottavaakaan.

[Näin oli lausuttu Areiopagi-lehdessä 27.4.2023 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa artikkelissa Ääripäiden ihmiset: Mistä tunnistaa fanaatikon?.]

2 kommenttia:

  1. Minkähänlaista olisi äärikeskustalaisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on Italian fasismia. Hitleriläinen kansallissosialismi taas lienee vain äärivasemmistolaisuutta, mikä on tylsää.

      Poista