Yrityksistä huolimatta yhteenkuuluvuuden ja nurkkakuntaisuuden – ja patriotismin ja nationalismin – väliset rajat ovat edelleen häilyviä ja määritelmät pitkälti päällekkäisiä. Omiin kansalaisiin kohdistuvia velvollisuuksia, yhteisiä arvoja ja yhteisöllisyyttä korostava patriotismi on läheistä sukua etniselle nationalismille.
Kenties juuri tämän takia Collier ja Kay ehdottavat, että yhteiset tavoitteet tulisi päättää ja resurssit jakaa pienimmällä mahdollisella yhteistyön tasolla, jolla se on mahdollista. Tässä on se vaara, että politiikanteko muuttuu entistä rasittavammaksi kompuroinniksi huomionkipeän ja energiaa vievän vähemmistöaktivismin kanssa. Politiikka ei tietenkään ole koskaan ollut pelkkiä käytännön sanelemia koalitioita ja kompromisseja, mutta enää ihmiset eivät näytä edes pyrkivän niihin.
[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon blogissa 14.10.2022 julkaistussa merkinnässä Ahneuden vai politiikan loppu?, joka on alun perin julkaistu Talous ja Yhteiskunta -lehden numerossa 3/2022. Tekstissä käsitellään Collierin ja Kayn vuonna 2021 julkaistua kirjaa Greed is Dead – Politics After Individualism.]
1200-luvun alussa suomalaiset päättivät yhteisistä tavoitteistaan ja resurssiensa jakamisesta pitäjätasolla, joka oli tietyllä alueella sijaitsevien kylien yhteistyön taso.
VastaaPoistaSen korkeampaa ei ollut vakinaisesti, joskin hämäläiset kykenivät sotaretkiä valmistellessaan laajamittaiseen pitäjienväliseen yhteistyöhön jopa sotaretken ylipäällikkö-kuninkaan valintaa myöten.
Jos hämäläisillä olisi ollut aikaa, joku sotaretkikuningas olisi ehkä jossain vaiheessa kyennyt vakiinnuttamaan valtansa jatkumaan sotaretken päättymisen jälkeen.
Sitä aikaa ei ollut, koska samaan aikaan ruotsalaiset päättivät yhteisistä tavoitteista ja resurssien käytöstä kuningaskunnan tasolla, ja siihen suomalaisetkin kuuluivat 1300-lukuun mennessä.
Joo. Ruotsin valtaa alettiin iskostaa Itämaahan 1200-luvulla, ja parinsadan vuoden kuluttua iskostus oli tapahtunut.
PoistaMuinaiset klassisen ajan kreikkalaiset olivat tunnustaneet kulttuurisen yhteyden muihin kreikkalaiskansoihin/heimoihin, vaikka poliittisesti kreikkalaisvaltiot olivat erillisiä aina Filippos II:n ja Aleksanteri Suuren valloituksiin saakka.