Välillä minuun vaikutuksen tehneet lauseet jäävät soimaan päähäni kuin korvamato. Viimeksi sellainen lause taisi olla Robert M. Pirsigin kirjassa Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Kauniisti suomeksi sointunut kuvaus: Vesi täytyi kerätä varhain, sillä puurajan yläpuolella lumi lakkaa sulamasta, kun aurinko laskee.
Vesi, puuraja, lumi ja aurinko. Kaikki yhdessä virkkeessä, sen jälkeen, kun kirjoittaja on ensin pohtinut parisataa sivua teknologian filosofiaa ja ihmisyyttä moottoripyöräillessään läpi karujen seutujen. Lauseen tuottamaa esteettistä kokemusta on vaikea kuvitella syntyvän millään muulla medialla.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 22.2.2023 julkaistussa Niclas Storåsin kirjoittamassa maksumuurin takana olevassa kolumnissa Teksti tekee kuolemaa.]
Viime vuosituhannella tuli vastaan muistelmus, jossa muistelija oli maaseutumatkallaan pysähtynyt pienen sillan eteen ihmettelemään, mitä sen edessä oleva ihmisjoukko oikein ihmettelee.
VastaaPoistaIlmeni heidän olleen italialaisia turisteja, joihin sillan varoituskyltin teksti oli tehnyt yllättävän vaikutuksen.
"Ajakaa hiljaa sillalla".
He toistelivat lausetta yhä uudestaan ja uudestaan haltioituneen oloisina;
se sointui heidän korvissaan musikaalisen runollisena.
Esteettinen kokemus oli tullut puun takaa yllättäen ja pyytämättä.
Toisaalta suomen kielen kauneimmaksi valittu lause
"Alavilla mailla hallanvaara"
kuulostaa edelleen monen maanviljelijän korvissa eräänä suomen kielen rumimmista lauseista.
Kiva, että esteettisyyttä vielä nykyään löydetään. Tai siis viime vuosituhannella.
Poista